lauantai 24. helmikuuta 2007

BLACK IS BLACK



Eilen illalla myöhään sain pojan tilaaman mustan pipon virkattua. Onneksi oli paksua ja selkeää lankaa joten sain sen kohtuudella tehtyä yön valossa. Poika oli tyytyväinen  eli sopiva tuli. Tämän aamuisella ostosreissulla oli jo käytössä. Ohutta puuvillatrikoota vuoriksi ostin kangaskaupasta. Fleeceä etsiskelin mutten tähän hätään ohuena löytänyt. Eipä sähköisty tuo puuvilla paljon pakkasella kuten fleece. Nyt kangas on kutistuskäsittelyssä pesukoneessa. Illalla ompelen vielä valmiiksi, ettei jää tekemättä.



Virkattu peruspipo
lanka Isoveli
koukku 5
menekki 84g

Hauskasti säihkyy tuo kuvan alareuna. Sopiva valotus, eipä tarvitse kuvakäsittelyä kasvojen kohdalla. Virkkasin pipon kiinteillä silmukoilla ja työnsin koukun edellisen kerroksen silmukan takareunasta. Tuli kiva vaakaraidoitus pintakuvioksi. Tällainen oli toivomus.

Ostosreissulta mukaani tarttui myös tällainen.




Vielä en ole ehtinyt avata lehteä. Kunhan ruokaostokset on tehty ja päiväkahvit keitetty aion tutkia sisältäkin;D.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti