torstai 15. helmikuuta 2007

KONEEN ALASAJOA



Meidän tietokoneemme on jälleen kaatuillut vähän väliä. Mies totesikin että pitää taas viettää operaatiopäivä. Minä tietysti kiirehdin ensin kirjoittelemaan vähän, ettei tule vieroitusoireita.

Eilen sain valmiiksi ensimmäisen Project Spectrumtyöni. Tähänastiset työni eivät ole värityksiltään sopineet tähän ensimmäiseen väriryhmään. Tästäkään en ole varma saako koneneuleisilla töillä osallistua. En muista lukeneeni rajoituksista, on voinut mennä ohi silmien. Jos joku tietää, niin laittakoon vaan kommenttia minulle. Laitan kuitenkin kuvan mukaan, kunhan ehdin.

Ihan perussäärystimet koneella neulottuina.
Lankana Nalle
Menekki 161g
Nämä olivat tilaustyö, enkä kyllä olisi käsin ehtinyt neulomaankaan ajoissa valmiiksi. Penkkariasuun tulivat, eikä yhtään viimetipassa :).

Seuraavaksi aloitan (koneella nekin) miehen veljen tytölle synttärilahjasäärystimet, mustavalkoiset tilattu,  joten eivät rojektitöitä nekään. :(

Palailen kunhan kone jälleen toimii. Saatan kyllä pojan koneelta käydä kurkkimassa.

EDIT klo 10.52  Ensinnä: kiitokset tiedoista Mari! Jahka pääsen isommalle koneelle lisäilen sitten illemmalla projektin galleriaan sen kuvan. Vihdoinkin. Jess!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti