torstai 1. helmikuuta 2007

UUTTA JA VANHAA


Kävin aamupäivällä kaupoilla. Tuo edellisen postauksen hyvä suunta otti vähän takapakkia, tosin vain 100 grammalla. Kun tulin tilanneeksi sormikaspuikot, niin ajattelin helliä itseäni uusilla alpakkasormikkailla. Väri ei ole oikein projektin mukainen, mutta viereinen lapasenalku noudattaa ohjeistusta. Mallilapanen on joko äitini tai mammani neuloma.

Löysin lehtiäkin. Uuden Sandran ja kevään Marks & Kattensin kuvaston sekä vanhoja mallilehtiä. Niitä onkin vuosien saatossa kertynyt aikamoiset pinot.

Noissa vanhoissa on jälleen nykyaikaan soveltuvia malleja joko sellaisenaan tai vähän kuosittelemalla. Nyt en ehdi enempää niitä esittelemään. Lähden kohta joka torstaiseen astangajoogaan. Niillä venyttelyillä hartiajumitukset kyllä lähtevät.

Vielä lopuksi kuvaa yhdestä osasta lankavarastoani. Nämä tässä ovat kaikki Pirtin 3säikeistä kampalankaa. Kuten on selvääkin, värit eivät näy aivan oikein, aikaa lähellä ovat kuitenkin. Kilomääriä en ole laskenut koskaan.


Tuosta Ässänväärästä vielä. Nimihän ei ole minun keksimä,vaan se on lainattu Eeva Haaviston kirjasta. Ohjetta voisin ehkä ensi viikolla yrittää tehdä. Täytynee sitten ehkä apuja kysellä. Nyt menoksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti