maanantai 26. maaliskuuta 2007

AURINKOA



Kyllä lumet ovat saaneet tänään kyytiä ja lämpöaalto jatkuu vielä. Onneksi.

Kiitoksia kovasti kommenteistanne! Tytär oli vielä iltapäivällä koulun jälkeenkin tyytyväinen joten on siis mieluinen. Laitan vielä iltapäivän auringossa terassilla otetun kuvan (lisäsin ed. postaukseen toisen kuvan ja korjasin kirjoitusvirheen otsikosta).
 


Nelmi: Varsinaisia muutoksia en tehnyt, tosin neuloin ohjetta napakampaa (4,5 puikoilla) ja silmukoita oli M-koon mukaan, kun S riittää normaalisti.

En malttanut olla aloittamatta tänään uutta työtä.  Sirdarin Just Bamboo on odotellut puikoille pääsyä. Novitan kesä 2007 -lehden vaaleanpunaisen Samos-jakun mallineuletta kokeilin kaulahuiviin. Haluan tietää miten se lanka käyttäytyy josko neuloisin sillä jotain isompaakin (jakkua esim.) itselle. Tämän verran oli iltapäivällä valmiina:



Pinta on ihanan silkkinen ja laskeutuva. Käsialani ei tosin kaikkein tasaisinta jälkeä ole, ehkä tuo nauhamainen ja liukaskin ominaisuus langassa saa sen aikaan. Voihan se viimeistelyssä tasoittua. No, suunnitellaan vielä, onhan sitä aikaa aina paljon! :D

Nyt on taas yksi koneellinen kurapyykkiä peseytynyt, tällä kertaa jalisharkkavaatteita. Ulkokausi alkoi! Lähdenkin laittamaan ne kuivauskaappiin, joka on tämän kotipyykkärin lempilaite!

Voisinko jo toivottaa hyvää yötä, enköhän!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti