maanantai 30. huhtikuuta 2007

VAPPUSÄÄ



Saimmekin normaalin vappusään tänä vuonna. Eipä tarvitse kesähepeneitä etsiskellä! Päivitykseni on harventunut, kun ei ole ollut mitään tietoa mistään valmiista töistä. Mutta NYT ON!!!

Eilen illalla ompelin ja päättelin langanpäät. Niitä riittikin, kun parissa kerässä oli useampikin solmu.

Kuvasta näkyy vapun 2007 lumitilanne hyvin.



Lankana Samos viime kesän vihreänä (381)
menekki vaa'an mukaan 485g
puikot 4,5 ja 5
Malli 68 lehdestä Novita kesä 2007

Tästä tuli heti lempijakkuni.  Neuloin tämän ohjetta pidemmäksi ja kuosittelin vyötärönseutua istuvammaksi. En pidä laatikkomallisista neuleista, en edes männä kasarivuosinakaan neulonut niitä lyhyitä laatikoita itselleni. Mallineulekin oli mukavaa työstettävää. Nappeja kävin aamulla lähikangaskaupasta etsimässä. Tietenkin niitä mieluisimpia oli liian vähän. Ostin ne kuitenkin ja ompelin vain joka toiseen kohtaan. En malttanut lähteä sen enempää etsimään tänään.Ehkäpä niitä samoja löytyy lisää jostain muualta, tai sitten löytyy toiset sopivat napit. Ostan napit aina vasta kun työ on valmis.

Seuraavaksi puikoille pääsee Sirdarin Just Bamboo. Puseroa olen siitä suunnitellut. En ole vielä päättänyt, minkä mallin valitsen. Modassa oli kiva pikkupusero, mutta ajattelin jotain pitkähihaista, kun tuo Suomen kesäkin on niin lyhyt ja vähäluminen!

HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE!

torstai 26. huhtikuuta 2007

KURSSIPÄIVÄ


Aamulla jo puolen seitsemän aikaan auton keula kääntyi Lahden suuntaan. Ja iltasella puoli kuuden jälkeen olin takaisin kotona. Varasin mohairhuivineuleen mukaan, mutta autossa se vietti koko päivän odotellen neulojaa.

Pystyin välttämään Korian tehtaan myymälän, kun ei muita T O S I neulojaa ollut mukana. Enpä halunnut toisia kiusata sen enempää :)!

Neulomiset ovat jumissa! Yritin kyllä saada Samosjakun tuolle kurssille valmiiksi, mutta jäipä kesken. Vapuksi voisin yrittää ehtiä. Töitäkin on tehtävä pe la su.

Päivä oli ihanan kesäinen ja pihatöitäkin voisi tehdä. Vielä olisi haravoimistakin jäljellä. Taidan kuitenkin lähtä neulomaan.

Hauskaa illan jatkoa!



maanantai 23. huhtikuuta 2007

OMENANVIHREÄ NURMI



Oikein tarkasti kun katsoo, näkee ruohonkin jo vihertävän.


Kuvassa siis eilen aloittamani huivi Topp mohairista. Lankaa oli jäänyt syksyn solmuhuivista jäljelle.


Mallihan on siis peräisin MadeByMyself -blogista ja nimeltään Omppuhuivi.
Kaikkihan sen jo varmaan tietävätkin.

Olen kyllä vihreä kateudesta :DDD kaikille ahkerille neulojille jotka ovat saaneet niin paljon kauniita kesäpipoja aikaiseksi. Tämä on vihreä postaus viherpiipertäjältä.

Puolisen metriä sain eilen huivia neulottua kuopuksen soittotapahtuman väliajoilla. Tänään neuloin Samos-jakkua polikäynnin aikana. Enää uupuu kainaloista ylöspäin sekä hihoissa että miehustakappaleissa.

Illalla lähden teatteriesitystä seuraamaan, tyttären näytelmäkerhon ensi-iltaan. Vähän kyllä minua jännittää...

Huomenna onkin työpäivä. Taas nuo vapaat hurahtivat nopeasti.

Vihertävää viikonalkua kaikille!


lauantai 21. huhtikuuta 2007

SORTUMISIA



Näin pitkälle pystyin hillitsemään tässä kuussa langanostohaluja, mutta eilen repesin. Lähi-Prismassa oli alepäivät loppuviikosta. Tarkoitus oli ostella vain   sukkia ja vaatteita perheellemme, vaan toisin kävi!!


Sulo Vilen -syndrooma iski kuin salama lankahyllyn kohdalla. Ei kyllä kuukauden saldo -kategoria näytä hyvältä! Valmiita töitä en ole saanut aikaiseksi kuin pari pikkujuttua. Nopsaan keksin kaupassa itselleni tekosyitä (suunnitelmia mitä noista voisin neuloa) alelankojen ostolle. Enää en muista yhtään niistä.

Kuulostaako tutulta? Onko jossain klinikka, jossa tämän taudin voisi parantaa?

Tänään on päivä mennyt keittiössä touhutessa. Mies jo ehdotteli nähdessään keittiön, että pitäisikö minun perustaa pitopalvelu.:) No, kun vauhtiin pääsee, niin syntyy kaikenlaista ruokaa ja leipomusta.

Huomiseksi voisin varata jonkun huivineuleen. Kuopuksella on soittotapahtuma ja siellä jää varmaan minulle luppoaikaa, jonka voisin hyödyntää jotenkin. Pitääkin lähteä selaamaan lehtiä.

Hyvää illanjatkoa!


perjantai 20. huhtikuuta 2007

torstai 19. huhtikuuta 2007

JATKOA EDELLISEEN...



Piti vielä eilen mainita että neuleiden väistyessä takavasemmalle, uutta kasvua näkyypi enemmän Varaventtiilin puolella kesän aikana. Pihallamme nimittäin riittää työsarkaa...

Laitan tähän kuvaa Samos-jakun etenemisestä. Tyyliin: kasvaa hitaasti, mutta varmasti...


Edit: Arja!  Hihat neulon yleensä samoilla pyöröillä tasona yhtäaikaa samoin kuin etukpl:eet. (Etu- ja takakpl:eet neulon joskus tutulla langalla kyllä pyörönäkin, kuten hihatkin.) Vasta sitten jatkan kainalokavennuksilla. Saumoilla saa usein ryhdikkyyttä neuleeseen. Minä neulon usein ensin kaikki osat samaan pisteeseen, yleensä kainaloihin asti. Näkee jo neuleen ilmeen aika hyvin, siis millainen siitä tulee valmiina. Hihojen istuvuuskin on helpompi muokata.
Nuo hihojen lisäykset/ etukappaleiden kavennukset ym.säädöt (kuosittelut) tulee helpommin tehtyä samoihin kohtiin kun kappaleet neulotaan yhtäaikaa, ei tarvitse sitten muistella jälkeenpäin,että mitä tuli tehtyä. Vaikka pidän kyllä kirjaa muutoksista. Puikkoja tarvitaan tietysti enemmän. Tosin nytkin siirsin hihat pienemmille puikoille.

Tänään onkin vapaapäivä, joten olen ehtinyt näitä päivityksiä vähän kirjoitella.

Iloista päivänjatkoa!


keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

maanantai 16. huhtikuuta 2007

KEVÄTKIIREITÄ





Kuva on otettu tänään talomme seinustalta. Muurahaiset kuljettavat siemeniä mitä erikoisimpiin paikkoihin.

Tämä virtuaalielämä on jäänyt viime päivinä hiukka vähemmälle ja joudan jatkossakin kirjoittelemaan päivityksiä harvemmin. Pihatyöt ja päivätyö vievät vapaan aikani lähiviikkoina melko tarkkaan. Kesällä olen kokoaikaisesti työelämässä ilman lomia, mutta elokuun jälkeen ehdin taas paneutua enemmän neulomiseen.

Neulomiset jatkuvat vaikkakin tahti hidastuu valmistumisien osalta. Käyn kuitenkin ihailemassa kanssaneulojien töitä, tosin kommentointinikin harventuvat. Elossa olen vaikkakin hiljaa! Tietysti laittelen kuvia valmiista töistäni sitä mukaa kun valmistuvat.

Mukana olen silti, kaikista kiireistä huolimatta, uudessa tempauksessa. Jotain pientäkin siis pääsee puikoilleni.

Nyt lähden pihalle omenapuita ja pensaita leikkaamaan!


lauantai 14. huhtikuuta 2007

UUSIN INNOSTUS!


Niin kuin ei tekemistä olisi jo muutenkin lähdin mukaan Myssyviikoille. Aika näyttää mitä ehdin kevätkiireiden lomassa saada valmiiksi. Tosin näitä pikkuneuleita ei niin kauan aikaa neuloskele!

Vielä ehdin suunnittelemaan ennen starttia, 15.4.Onhan tässä kokonainen yksi yö aikaa! :D

Huomenna aamuvuoro joten sohva kutsuu kutimen ääreen.

Hauskaa illan jatkoa!


perjantai 13. huhtikuuta 2007

KASVUNVARAA



Katiija pohdiskeli sukkien neulomisen aloitusta. Niiden neulominen on ainakin meidän perheen tarpeisiin aina ajankohtaista, siis tekeillä on aina jotkut sukat. Meidän miesväelle on helppo aloittaa sukkien teon kun ei tarvitse perussukkaa kummempaa olla. Omat ja tyttären pitsi- tms. sukat ovatkin sitten vielä tekemättä.

Nytkin on tekeillä uudet kun 13v on selvästi kasvuiässä. En tiedä mahtuvatko nämäkään enää syssymmällä. Aina vaan isommat on tehtävä, näistä olisi tarkoitus neuloa n. 43 kokoiset. Vasta alkukuusta sain n. 42 kokoiset valmiiksi. Ja heti uutta kehiin!

Nämä aloitin pääsiäisen aikaan kun halusin helppoa välipalaa. Iltamyöhällä ei televisiota katsellessa mallineulejutut luista. Huomaan sen siitä kun alkaa tulla virheitä niin kuin Samos-jakun neulomisessa. Langankiertoja jäi tekemättä ja nehän huomaa vasta useamman kerroksen neulottuaan.

Helmis pohdiskeli kesäisempää pipotempausta. Ehtisin varmaan jonkun tehdäkin.Näiltä elävän elämän töiltä saattaisi pikku hetkiä jäädä hattuilulle.

Nyt lähden tomaattien ruukutustöihin!

Mukavaa perjantaita ja 13. päivää!


torstai 12. huhtikuuta 2007

KAUNISTA KEVÄTTÄ...


Kuva puhukoon puolestaan... hei, mutta mikäs isompi lumikasa keskeltä nurmikkoa pilkistää?

 
 No, solmuhuivihan se lennähti kepeässä kevättuulessa nätille nurmikolle. :D

Lähikuvaa terassin pöydällä...


Lankana Wool ja Nalle
menekki 88g
koukku 3

Jälleen yhdet synttärit vietetty. Tässä kuva jätskikakusta. Tekotilanne on aina pikainen. Idean löysin eräästä kirjasta tällä kertaa.


Mukavaa torstaipäivää kaikille!


tiistai 10. huhtikuuta 2007

LISÄÄ LEIPOMISIA



Huomisen kaverisynttäreille "tilattiin" ainakin tuulihattuja mansikkarahkatäytteellä, pikkupizzoja sekä jäätelökakku. Jäätelökakun teen rakentamalla pakettijäätelöistä ja koristelemalla sen milloin milläkin idealla. Jos onnistuu niin laitan sitten huomenissa siitä kuvan. En aio kuitenkaan muuttaa tätä leivontablogiksi vaikka leipomisia täällä taas vilahteleekin. :)

Helmis! Vaikeaa se on meilläkin saada valmiita leipomisia säilymään syömäreiltä piilossa. Vierasvaratkin katoavat salaisiin kitoihin pakkasesta. Nytkin paistoin kaksi parsakaalifetapaistosta ja jarrutella sain "maistajia"! Pitäisikö ryhtyä toteuttamaan kummitätini ohjetta: hän kuulemma teki aina pahaa ja paljon. Se olisikin varmasti riittoisaa! Tosin maistuvia ne hänen ruoat ovat silti oikeasti!

Arja! Kyllä meillä ennen sai leipomuksia pakastaa synttäreiden jälkeen, mutta nykyisin juuri ja juuri riittävät vaikka olisin leiponut mielestäni reilusti. Mummit ovat onneksi innokkaita leipojia joten jos en itse ehdi niin apuja löytyy. Kesken ei ole mikään onneksi päässyt loppumaan. Toivottavasti ei jakossakaan kukaan jää nälkäiseksi. Kyllä samaa taipumusta löytyy täältäkin, kaikessa syömiseen liittyvässä. Reilusti on varattava ruokaa ja sen seitsemää sorttia. En kyllä ole laskenut niitä. :)

Ensi kesän rippijuhlia on ryhdyttävä vähitellen suunnittelemaan. Heinäkuun puoliväli tulee tosi nopeasti ja lomaa minulla ei ole yhtään. Vapaapäiviäni sain sovittua juhlaviikonlopuksi. Pakastimeen on vähitellen yritettävä leipoa. Taidan jemmata avaimen uuteen paikkaan :D.

Tässä olikin perusteluni pitkittyneelle neulomistauolle. Alkuviikko olikin päivää lyhyempi eikä solmuhuivikaan ole vielä valmis. Wool loppui kesken joten jatkan Nallella.

Mukavaa loppuiltaa kaikille!


maanantai 9. huhtikuuta 2007

JUHLAT ON JUHLITTU



Mukavasti sujuivat juhlamme ja emäntäkin ehti seurustella ja välillä virkata solmuhuivia iltapäivän auringossa takapihan terassilla. Leipomiset riittivät hyvin ja osan laitoin pakkaseen keskiviikon kaverisynttäreitä varten. Yleensä innostunkin leipomaan samalla reilusti kun kerran olen hommaan ryhtynyt. Vähän taitaa muistuttaa lankojen hankintatyyliä: kun kerran ostetaan niin sitten ostetaan runsaasti.:)
 


Neljännes jäi jäljelle tästä herkusta. Loput tuhoutunevat huomenna iltapäivällä parempiin suihin.

Huomenna onkin reilun kahden viikon tauon jälkeen työpäivä. Käsitöiden valmistumistahti hidastuu jälleen entisestään. Solmuhuivin aion kyllä saada alkuviikosta valmiiksi kun noita viileitä ilmoja vielä pitelee.

ASSU: Viikot vierähtivät niin nopeasti etten ehtinytkään paneutua Ässänväärän ohjeen työstämiseen. Toivottavasti saisin sen tehtyä lähiaikoina.

Vaihdoin vanhan laskurin tilalle uuden. Toivottavasti se toimii luotettavasti.

Mukavaa alkuviikkoa lukijoilleni!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2007

LÄHES VALMISTA



Nämä pääsiäispyhät tahtovat mennä useasti kuopuksen synttäreitä valmistellessa, kuten siis tänäkin vuonna. Eilen illalla sain melko paljon leivottua. Kakkupohjan ja perunajauhokakun sekä parsakaalipiiraita kaksi kappaletta. Kakkupohjan leivon aina perunajauhoista niin saan siitä samalla gluteiinittoman  yhtä vierasta ajatellen. Eikä tarvitse tehdä monia versioita erikseen. Lähes kaiken teen myös laktoosittomina. Niin ja lasten lempileivonnaiset eli mokkapalat leivoin myös.

Leipominen on myös lempikäsityötäni. Tänä aamuna ehdin leipoa juustosarviakin pari pellillistä. Suolaiset tekevät aina parhaiten kauppansa meidän synttäreillämme. Ennen kuin lähdimme anopille pääsiäisruokailuun täytin vielä kakkupohjan ja äsken sain koristelun kermapursotuksia lukuunottamatta valmiiksi. Jos ei meille valmiita neuleita juuri ostella kaupasta niin ei myöskään valmiita leivonnaisia. Nekin haluan tehdä itse.

Anopin herkkuja sulattelin iltapäivällä vielä puolentoista tunnin reippaalla kävelylenkillä.

Meillä on myös tapana tehdä ruoka pitkämatkalaisia varten joten potut ja porkkanat on kuorittu valmiiksi. Mureke valmistuu huomenaamuna.

Ensimmäiset vieraat saapuvat jo 10.30 aikaan, joten siinäpä keittelen sitten samalla kahvia ja muussipottuja.

Tänään anopilla aloitin huivin virkkaamisen, arvatkaa vaan kelle? No tyttärelle tietenkin. Eilisiin ostoksiin täytyi saada valkoinen huivi ja salomonin solmut taitavat olla nopein vaihtoehto kolmion muotoiselle kaulahuiville. Pikku kätköistäni löysin Novitan valkoista Woolia ja sitä aloittelin. Vähän piti alkua muistella mutta lähtihän se nopsasti sujumaan. Joskus syksyllä virkkasin solmuja viimeksi.

Huomenna onkin suhinapäivä. Tässäpä tämän iltaiset jorinat!

Hyvää yötä kaikille!


lauantai 7. huhtikuuta 2007

LANKALAUANTAI



Pitkäperjantai vierähti nopeasti. Äitini oli kutsunut meidät syömään. Aikani lammasta sulateltuani lähdin kävelylenkille sulattaakseni vähän lisää.

Tämä aamu vierähtikin kaupoilla ostaen lapsille kevätkampetta ja kuopukselle synttärilahjan. Avantoreissun jälkeen onkin leipomisien vuoro maanantain juhlille.

Koska neuleet eivät paljon ole edistyneet laitan vanhan koneneuleen esille. Tämä valmistui noin seitsemän vuotta sitten tyttärelleni 140cm:n kokoisena. Aihekin onvähän pääsiäiseen liittyvä.


Kuva vääristyy tänne siirrettäessä enkä osaa korjata.Malli jälleen vanhasta Novitasta ja langat Pirtin kehräämön kampalankaa.


Tällainen pikapostaus tänään.

Heippa!




torstai 5. huhtikuuta 2007

KIIRASTORSTAI



Aamupäivä vierähti siivoustunnelmissa. Välillä oikein ahdistaa epäjärjestys poikien huoneissa. Olen yrittänyt siirtää vastuuta heille itselleen pikkuhiljaa, mutta taitaa olla mahdoton tehtävä. Eilen illalla pidin vähän komentoa ja kuopus ryhtyikin tänään koulun jälkeen töihin. Tavaroiden järjestelyssä vierähtikin pojalta tovi. Tällä kertaa olin itse imurin varressa, kun halusin siivota nurkatkin. Nuorisolle pitäisikin suunnitella pyöreät huoneet!

Kuopukseen tepsi painostus lähestyvillä 11v synttäreillä. Niitä vietämme toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina. Kaverit kutsuttiin keskiviikoksi. Siinä käykin  suhina, kun kymmenkunta poikaa touhuaa. Toivottavasti on hyvä ilma niin voivat olla ulkonakin.

Lauantaina onkin sitten leipomispäivä ja osan jätän kyllä sunnuntaillekin.

Tämäkin on edennyt, hihat lähestyvät pyöriöosaa:


Lopuksi toivotukset viikonlopun pyhille:





keskiviikko 4. huhtikuuta 2007

SÄÄTÖJÄ EDELLEEN...



Lisäilin uuden osion tuonne Flickrin galleriaan eli latasin kuvia tämän vuoden valmiista töistä sinne. Vielä olisi järjestelemättä ne "antiikin aikoina" valmistuneet.

Iltapäivällä säätelin noita laskureita. Mietintään jää vielä minkä jätän. Toisaalta olisi se todellinen määräkin ihan kiva saada takaisin. ENHÄN ole numerofani, enhän?

Nyt menen saunaan ja sieltä sohvalle. Eipä ole Samosjakku edennyt tänään.

Sen verran vielä: kiitoksia paljon kommenteistanne. Ja on mukavaa, kun joku löytää uusia vinkkejä minun neulejutusteluistani.

Hauskaa loppuiltaa!

LASKURI PALASI



Edit: Lisäsin varalaskurin. Se näyttääkin samat lukemat kuin varavarablogissani. Näin arvelinkin aikaisempien kokeilujen perusteella. Nyt se rullaa molemmissa. Pitänee ottaa joku muu käyttöön. Seurailen tilannetta.

Edit 2: poistin sen bloggerin laskurini tästä ja lisäsin tuon toisen. Kirjauduin uusilla tiedoilla niin onnistuin ainakin saamaan tämän Kotisivuille -laskurin. Supermuuri jääköön sinne bloggeriin rullaamaan. Nyt saa riittää tälle päivälle tämä säätäminen!

Eilen illalla huomasin, että lukemat hävisivät. Niin oli muillakin saman palvelun ottaneilla. Nyt sitten palasi reilut kolme tuhatta kävijää vähempänä. Mietinkin pitäisikö vaihtaa johonkin toiseen, mutta ovatko ne sitten sen varmempia toimimaan.

Tämä aamu alkoi vaihteeksi leipomistöillä. Litran taikinasta pari pellillistä puusteja, yksi pitko, pellillinen marjapiirakkaa sekä viisi pientä vadelmapullaa. 13v oli jälleen tyytyväinen. Makunautinnon kruunasi uusi Aku Ankka! Siis voiko enää enempää tuohon sanoa! Itsekin nuorena odotin aina innolla uutta numeroa. Sen avulla opin itse aikoinaan lukemaan samoin kuin kuopuksemmekin on oppinut.



Aina silloin tällöin olen laittanut kuvia vanhoista neuleistani. Tämän takin olen neulonut joskus vuonna 1980. Lanka on täyttä villaa, olisiko Rondon Timantti, muistaako kukaan sellaista lankaa? Äitini löysi tämän komeronsa hyllyltä jokunen vuosi sitten. Toin sen meille ja annoin tyttärelle. Eipä ole tainnut olla tällaisella käyttöä. Kokeilin sitä äsken ja sitähän voin käyttää mainiosti.

Parikymmentä kiloa kevennyttyäni reilu puolitoista vuotta sitten (itse asiassa 4.4.2005 menin ensimmäistä kertaa Painonvartijoihin) ei hyllystäni montaa sopivan niukkaa neuletta ole löytynyt. Nythän näitä kaarrokeneuleita on taas neulelehdissä vilahdellut. Takin väri on luonnossa vähän syvempi kuin kuvassa. Onneksi aurinko vähän pilveili, mutta sen verran kirkasta oli, että vähän sävy muuttui. Tällä kertaa kuvaajana toimi 13v. Yritin itse, mutten saanut julkaisukelvollista aikaiseksi.

Näille kuville vanhoista neuleista olen suunnitellut tehdä oman gallerian kunhan saan aikaiseksi. Osahan neuleista on jo ties missä, mutta kyllä näitä kotoa löytyy. Kyllä tämä digiaika on kätevää, vielä kun osaisi ottaa kaiken hyödyn niistä. Olenkin harkinnut meneväni kansalaisopiston kurssille, jos ensi kaudella järjestetään sellaista.

Eilen kauppareissulla tarttui uusin Sandra mukaan. Kauniita malleja jälleen.

Tällaista tänään.

tiistai 3. huhtikuuta 2007

UUSI ALKU



Kyllä on mukavaa uuden työn aloitus! Nyt olen tomaattien istutusten jälkeen pessyt mullat pois sormistani ja jatkanut uusinta uutta.

Lankana viime kesän hailakan vihreä Samos, jota loppukesän alesta ostin. Jakun malli löytyy uusimmasta Novita kesä -lehdestä, numero 68 muistaakseni. Tällä mallillahan neuloin sen bambulankaisen kaulahuivin its.... eikun tyttärelleni. Heh, tästä sitten teenkin niin niin suuren ettei varmasti käytä...no ei vaisinkaan, vaan sopivan kokoisen itselleni.

Hihoilla jälleen aloitin kuten yleensä. Kuvassa näkyvällä hakaneulalla kiinnitän neulomisen ajaksi hihat yhteen. Matkan varrella lisään tarpeen mukaan. Näin on helpompi seurata, että tulee neulottua molempia kappaleita. Joskus huomasin neulovani vain toista hihaa. Selkeässä pintaneuleessahan sen huomaa, eikä se haittaa, mutta viime kesän Samos-jakun mallineuleessa tuli vähän sekoiltua lisäysten kanssa.

Miehen farkkusävy NYS -neule jäi odottelemaan uutta inspistä. Onhan tässä vielä tempausaikaa jäljellä. Minulla ei nimittäin ole sopivan kokoista kesäneuletakkia joten tämä ajoi edelle.

NYS -neuleeksi tätä ei taida olla kukaan muu tekijä valinnut, joten neulon sitten ihan YSsissein. Taidan lähteä jatkamaan kun vielä olen ihan yssin kotona.


maanantai 2. huhtikuuta 2007

VALMISTA



Huhtikuun ensimmäinen työ valmistui tänään. Sukkia olin kyllä aloitellut jo aikaisemmin. Nämä olivat matkaneuleena, mutta nyt halusin kaikki keskeneräiset työt pois ennen uuden aloitusta. Tavallistakin tavallisemmat perussukat miesten kokoa.


Lankana jälleen Pirtin Kehräämön kampalankaa
pohjattomasta jämälankavarastostani
puikoilla 3
menekki 155g

Nämä saan liitettyä PS:n uuteen värijaksoon myös. Vihreä on lempivärini ollut aina joten ehkäpä saisin tikutettua jotain itsellenikin.

Kokeilin samalla uutta sivupohjaa Piristysruiskeelta kun entinen alkoi tuntua hiukan syksyiseltä. Pitänee vähän miettiä vielä. Olisi kyllä kiva löytää joku keväisen yksinkertainen ilme. Nuo vaakaan otetut kuvat eivät kyllä näytä asettuvan hyvin, kun ovat jääneet toiseen reunaan. Edit: Löysinkin vinkin korjaukseen.



sunnuntai 1. huhtikuuta 2007

TÄMÄ EI OLE APRILLIPILAA



Tämä on tosi tarinaa... Yleensä en jaksa meemeihin osallistua, muttä Tellu taisi vähän velvoittaa :D

HARRASTAVAN LAPSIPERHEEN ELÄMÄSTÄ
KUVIA

Eilisen jalisturnauksen jälkeen, kuka siivoisi ja järjestelisi ....





entä mikseivät nuo langat kestä koskaan hyllyssä?


Siivotaanko meillä enää?

Kuopus on ahertanut virpomaoksia aamulla. Iltapäivällä menemme serkun synttäreille ja samalla reissulla vähän virvotaankin. Vuosi vuodelta virpomiset ovat vähentyneet.

Iloista palmusunnuntaita ja aprillipäivää kaikille. Älkääkä menkö lankaan tänään!





MAALISKUUN SALDO



Lista tämän kuukauden töistä jäi lyhyeksi, kuten helmikuun tuloskin. Kuitenkin sain kaksi suurempaa työtä valmiiksi. Työpäiviä (siis palkkatyötä) kertyi 16, eli melkein kokoaikaisesti sain tehdä töitä. Ilman koneneuletta langankulutus olisi jäänyt lähes helmikuun tasolle. Eipä aikaakaan jää runsaasti kodinhoidolta, ruuanlaitolta, harrastuksiin kuljetuksilta jne.(puhumattakaan netissä surffaamiselta ) enää rakkaalle harrastukselleni.

Valmistuneet neuleet maaliskuussa:

miesten kirjoneulepusero, neulottu koneella, 640g
reikäneulehuppari, Samos-lankaa, 610g
kaulahuivi bambulangasta, 117g
kirjoneulelapaset, 92g
YHTEENSÄ 1459g


OSTETTU LISÄÄ YHT. 4000g!!!

Jotenkin näyttää siltä, että neulomis/virkkaamistahtia olisi saatava nopeutettua. Lankahyllyni täyttyivät siis 2541 grammalla lankaa.