perjantai 11. toukokuuta 2007

PERJANTAI-ILTAA



Onkin tovi vierähtänyt, harmittaa kun en täällä ole ehtinyt piipahtamaan kuin pikaisesti. Huomennakin on työpäivä. Onneksi äitienpäivänä ei leireillä, niin saan minäkin viettää päivän kotosalla ja mummoloissa kyläillessä. Tytär jo kyseli viikolla mihin aikaan aion herätä sunnuntaina. Onkohan jotain suunnitteilla...?

Töiden jälkeen olen joka ilta touhunnut kevättöitä pihamaalla. Uutisten ja vähän jääkiekon aikana olen neuloskellut bambupuseroa. Molemmat hihat ovat edenneet jonkun matkaa. Mukavaa neulottavaa tuo lanka.


Mallineule on mukavan selkeää neulottavaa. Tämä voisi toimia myös kaulahuivin kuviona. Kuvio tulee hihoissa vain alaosaan, mutta etukappaleessa neulotaan koko matkan kaula-aukon alkuun saakka ja siitä ylös asti kuvio halkeaa kahtia v-aukon reunoille. Täytyy taas mallata kuvio sopimaan etu- ja takakappaleen pituuteen sopivaksi.

Tämä pusero ajoi nyt  myssyilyjen edelle. Täytyy nyt myöntää, etten ehtinyt aloittaa ainuttakaan päähinettä, vaikka suunnitelmia ja tarvettakin olisi ollut. :( Mutta tämän puseron haluan kuitenkin kesäkuun alun risteilyreissulle valmiiksi! Niin! Se on minulle pitkästä aikaa lomareissu ja ihan ilman perhettä! Työkaverin kanssa olemme kesäkuun alkupuolella lähdössä Tallinnan risteilylle.

Olin pääsiäisen aikaan hankkimassa uutta passia itselle, kun olin aivan satavarma, että entinen oli mennyt jo aikaa sitten vanhaksi. Löysin vanhan passin. Onneksi tarkistin, etten turhaan mennyt otattamaan passikuvaa jne. Vielähän se olikin voimassa vuoteen 2010 asti! En edes muista mitä reissua varten olin sen aikoinaan hankkinut. Siis minulla ei ole todellakaan  ollut yhtään reissuiluja, siis niin paljon että olisin jonkun (niistä monista) unohtanut, kun mielestäni en ole risteillyt
missään tai ylipäänsä matkustanut ulkomaille  tyttären syntymän jälkeen viiteentoista vuoteen. Onko tämä jo alkavaa dementiaa?? Jossain siis olen käynyt, en kai turhaan ole uutta passia silloin hankkinut.

Muutenkin on muistini alkanut pätkiä. Kuopuksen poikkeavan koulupäivänkin unohdin viikolla. Tiistaina koulu alkaa kuopuksella normaalisti kymmeneltä. No, minä herätin hänet puoli yhdeksältä juuri ennen kuin itse lähdin töihin. Kuopus vähän hätääntyi kun tajusi, että hänen olisi pitänyt olla jo kahdeksalta koulussa... Jotain muutakin unohdin viikolla, mutten muista mitä... Onkohan työstressi jo alkamassa? Vaikka siis viihdyn kyllä töissä erinomaisesti ja työkaveritkin ovat oikein mukavia, mutta kiire alkaa siis näkymään...

Tällaisia tunnelmia tänään. Niin, kun avantoreissut ovat loppuneet tuntuu kuitenkin että kaipaan kylmiä kylpyjä. Tänään, pestyäni työmaan ruokalan kaikki isot vanhat kolminkertaiset ikkunat (hikinen homma) pulahdin työpäivän päätteeksi Saimaaseen pari kertaa. Oloni virkistyi huomattavasti!

Hyvää alkanutta viikonloppua kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti