keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

VANHAA NEULOMUSTA



Yksi haasteellisimmista neuleistani on ehdottomasti Sirkka Könösen Tähdet, tähdet neulepusero. Mallin tilasin varmaan jossain lehdessä olevan artikkelin innostamana. Tarkkaa vuotta en muista, mutta joskus 1989-90 paikkeilla.



Kirjoneuletta ja intarsiaa. Resorin jälkeen olevan kirjoneuleraidan neuloin pyörönä. Sitten olikin jatkettava tasoneuleena etu- ja takakpl:eet erikseen. Tämä neule ufoutui useaksi vuodeksi kun siitä olikin suureksi harmikseni  tulossa ylisuuri. Sitten vuosikymmenen hautumisen jälkeen otin puseron tekeleen esiin ja päättäväisesti neuloin sen valmiiksi. Silloin se olikin aika sopivan kokoinen valmiina. Nyt se on jälleen liian suuri kun pari vuotta sitten itse kutistuin pienemmäksi.

Purkamista en edes harkitse, kun langanpäitä päättelin samalla neuloessani. Jäi niitä kyllä jälkeenpäinkin pääteltäviksi. Huhhuh, mikä urakka ja nyt se seisoo käyttämättömänä. Koneessa sen saisi huopumaan kyllä, onhan lanka suomenlampaan villaa. Todennäköisesti siitä tulisi konepesun jälkeen tönkkö peltipaita. Tai voisihan siitä tehdäkin sitten huopakassin tai kaksi.

Tänään melkein menin jo lankakauppaan, mutta vieläkin pystyin hillitsemään. Milloinkohan repsahdan? Mitäköhän kivaa aloittaisin, kun nuo nykyiset eivät nyt jostain syystä innosta. Eihän niitä (neuleita) kyllä ole kuin kaksi aktiivista kesken. Heh heh... periaattenanihan on ollut tehdä yksi työ kerrallaan valmiiksi. Olen alkanut vähitellen innostua noista huiveistakin. Voisihan niitä olla useampikin erilainen ja eri värinen. Tai niitä sukkia sitten vaikka....

Nettiyhteyskin on ruvennut pelittämään jälleen kunnolla. Resetoitiin vähän konetta, siis perusteellisesti. Kommentointini ovat jääneet minimiin, tuosta edellä mainitusta syystä. Kaikki saapuneet kommentit olen kyllä lukenut, jälleen yhteisesti kiitoksia niistä kirjoittajille! Mukavaa on todellakin, että edelleen käytte lukemassa kirjoituksiani.

Taidanpa lähteä hiplailemaan lankoja hyllyssä, josko sieltä joku lanka alkaisi houkutella. =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti