sunnuntai 19. elokuuta 2007

MS3


Ei vielä valmis, kylläkään. Seuraavaksi aloitankin jo viimeisen vihjeen. Tänään olen tikutellut aktiivisesti sohvalla koko iltapäivän ja sain kuin sainkin viitosen valmiiksi. Lapset eivät ole saaneet ruokaa eivätkä huomiota muutenkaan (lue: ovat itse lämmittäneet ruokansa eivätkä ole kaivanneet äitiänsä) :DD Niin paitsi rahaa yrittivät kerjätä!! Kaipasivat sittenkin!

Jos ahkeroin viikolla loppuun saisin stoolan valmiiksi ennen työpaikan järjestämää virkistysmatkaa loppukuusta. Jos ilmat suosivat voisin  ottaa tämän lämmikkeeksi mukaan. Äsken juuri tulostin viimeisen vihjeen.




Jos tämä nyt sitten pingottuu sopivaksi. Neuloin tämän ohjeen mukaan lisäämättä ja vähentämättä kerroksia. Lankaa on kulunut vähän toista kerää, siis vähän yli 100g. Helmiäkään en laittanut, jos toisen innostun tekemään niin siihen sitten voisin kokeilla. Tästä tulee ihan eka neulomani huivi, virkannut olen joitakin vuosien varrella.

Taidan lähteä jatkamaan huivia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti