sunnuntai 11. marraskuuta 2007

ISÄNPÄIVÄNÄ + EDIT LOPUSSA



Tytär leipoi eilen illalla isälleen täytekakun. Isä ei tiennyt valmisteluista mitään, kun on iltavuorot menossa. Aamukahvilla sitten ihmetteli, mikä on vialla, kun lasten huoneista kuului kolmen erilaisen herätyskellon äänet, sunnuntaiaamuna kahdeksalta! Selvisihän se syykin sitten. Kakkua jäi pikkupala, jonka iskä ottaakin sitten iltavuoroon evääksi. Kohta lähdemme tervehtimään isääni, joka on oikein hyvin toipunut operaatiostaan. Äitini laittaa ruuan ja tarjoaa tietysti kakkua jälkiruuaksi. Sieltä matkaamme ukille, miehen vanhemmille, kakkukahville. Taitaa tulla yliannostus täytekakkuja tänään!

Sattuneesta syystä meidän perheessä ei ole tähän mennessä valmistettu äitien- eikä isänpäiväkakkua. Mutta kun tytär innostui niin ilman muuta hän sai sen tehdä. Ovathan lapset jo niin isoja, ettei kakut syömättä jää, ruokaakin kun saa tehdä urakalla nykyisin.


Lapasetkin valmistuivat. Aamulla päättelin langanpäät.

Lavansaari-lapaset
Malli Mary Oljen kirjasta Kauneimmat käsityöt
silmukoita varressa 56, peukalon jälkeen työssä 58
tällä kertaa täysin ohjeen mukaan neulotut
lanka Nalle ja N. colori
menekki 74g
puikot 3
varren suussa 4 krs nurjaa, kaunis ja helppo toteuttaa

Tytär nappasi käyttöönsä.

Ravelrykutsu oli saapunut aamulla aikaisin, eilen illalla oli vielä 177 listalla ennen minua. En ole vielä käynyt kertaakaan. Ehdin tutustua vasta illalla, kun palaamme kierrokselta kotiin.

RAUHALLISTA ISÄNPÄIVÄÄ!

EDIT: Nyt olen käynyt lisäilemässä vähän tietoja Ravelryn puolella, opiskeluahan se vaatii. Sieltä minut löytää nimellä villanne, kuinkas muuten! Kuvansiirtoa täytyy vielä myös tutkia, flickrissähän olen jo ollut keväästä saakka, joten eiköhän se onnistu. Pitäsköhän laittaa oma naamakin näkyviin sinne,  vai mitä mieltä olette?(Olen vähän arkailija!) Eikös se ole suljettu yhteisö ainakin toistaiseksi?

Vatsassa on edelleen pieni kakkuähky. Taidan lähteä sohvalle kutimen kanssa. Aloitin kakkukierroksella uudet lapaset samaisesta kirjasta kuin yllä olevat.

Otin uuden sivupohjan käyttöön Tuuliviiriltä
, häiritseekö tuo tähtitaivas liikaa? Mitään vilkkuvia juttuja en kyllä halua. Pohjahan on väritykseltään hiukan poikkeava omaan makuun (en ole sinisen paras ystävä), mutta kuvastaa tämän hetken pimeyttä. Ja erottuvathan nuo värikkäät neuleet edukseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti