tiistai 4. joulukuuta 2007

SUKKIA JA TUMPPUJA



Tässä nyt kuva viimeisimmistä valmistuneista.

Tumput on neulottu ohuesta Pirkkalangasta kaksinkertaisena 6 puikoilla. Menekki yhteensä 212 g. Lisäksi virkkasin Tango Fanista reunukset somistamaan ilmettä. Tumppuja tein viime vuonnakin muutamat.

Sukat Nallelankaa, siniset naisten ja ruskeavihreät miesten kokoiset. Sukissakaan ei ole mitään erikoisuuksia, mutta napakasti ja hyvin istuvat jalkaan. Näitä lisää. Täytyy laskeskella muita kokoja ja kuvioita, vai neuloisinko raitoja, pitsiä vaiko ihan yksivärisiä.

Tänään olen ollut ostamatta lisää lankaa... Lahjaostoksilla kyllä käytiin tänään miehen kanssa.

Tällä hetkellä tulee mieleen, että tämä onkin enempi ollut langanostoblogi kuin neuleblogi viime aikoina. Tylsäähän se on teidän seurailla pelkkää lankakorikuvaa päivästä toiseen. Yritän parantaa tapani. :D Olen toisinaan harkinnut paksulankakoneenkin ostoa. Sillä saisin neulottua sitten vähän erilaisia juttuja kuin tällä nykyisellä. Ja saisin tuhottua tuota alati kasvavaa lankamäärää.

Taitaa tuon 10projektin kanssa tulla luovutus. Nooh, seuraillaan tilannetta. Ja joulun jälkeen voinkin keskittyä jälleen käsinneuleisiin paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti