torstai 3. tammikuuta 2008

VUODEN ENSIMMÄISET VALMIIT KÄSITYÖT



Vähän kerrassaan syntyy uusia juttuja, vaikka olenhan näitä jo tehnyt ennenkin. Tekotapa on nyt erilainen.

Langankulutus yhteensä 220 g
Nämä lapaset on neulottu koneella kaksinkertaisesta ohuesta Pirkasta. Vaaleansiniset tein ensin, ne eivät huopuneet aivan niin paljon kuin nuo harmaat konepesun jälkeen. Johtuiko sitten siitä että vaaleansiniset olivat yksi kerrallaan pikkupyyhkeiden seassa, muuten oli samat pikkupyyhkeet kuin ennenkin koneessa mukana. No joka tapauksessa molemmat mahtuvat minulle ihan mukavasti. Miesten kokoisia voisin myös  tehdä. Täytyy miettiä vain kuinka paljon silmukoita ja kerroksia laitan lisää.

Reunuksen viimeistelyä olen miettinyt. Niitä pörröreunuksia Tango Fanista olen virkannut jo useita, mutta eiväthän ne varmaan miehiä kiinnosta. :D

Vaaleansinisissä on pykäpistosomistus kolminkertaisesta Pirtin Kehräämön karstalangasta. Harmaisiin neuloin mustalla muutaman kerroksen harmaan kanssa. Se olisi kaikkein yksinkertaisin ja nopeinkin tapa. Pientä karstausta olen harkinnut pintaa pehmentämään. Taidankin etsiä mammani karstat vintin kätköistä.

Lapasten peukalot neuloin käsin, kiilallisina molemmat. Nämä on tehty tasona, kun en alatasoa omista. Varsissa on myös modausta, en tykkää suorista tumpuista, kun en koskaan edes seiso tumput suorina. heh!

Tässä musta versio Novitan syksyn 2007 lehden piposta. Edellisenhän neuloin vihreäsävyisellä raitalangalla.

Varsin muuntelukelpoinen pipo!
Tähän loin silmukoita enemmän kuin ohjeessa joten siitä tuli muuntelukykyisempi kuin edeltäjänsä vihreä.
Langankulutus 116 g

Se oli nyt myös tehtävä oma sivu tämän vuoden valmistuneille töille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti