torstai 10. syyskuuta 2009

Valmistuneita


Koneella saa nopeasti valmista, ainakin käsin neulomiseen verrattuna. Ja varsinkin jos innostuu viimeistelemään neuleet samantien. Vaikka samana päivänä, jos nyt ei ihan monimutkaisia tai suuren suuria neulomuksia ole tekeillä.


Nämä sukat neuloin jo keväällä ihan joutuisasti. Tällä viikolla sain vasta viimeisteltyä nämä Step -sukat. Nuo pikkuiset Nalle Talvi -lankaisten sukkien terät neuloin kolmosen puikoilla ja resorit koneella.



Näitä sukkia en lisää Heinälatoon. Yhdet säärystimet olisi tarkoitus neuloa seuraavaksi joten ne sitten kelpuutan mukaan.


Seuraava neule sen sijaan valmistui parissa päivässä. Päivässäkin olisi valmistunut jollei olisi perhettä huollettavana. Työpäivien aikana kasautuu monenmoista rästipuuhaa kotiin, kuten esim. omenoiden säilömistä, leipomista, lasten hiusten leikkuuta... Siinähän nämä vapaapäivät ovatkin hurahtaneet, ihan mukavia rästitöitä!


Kummityttökään ei saanut virallista lahjaansa ajoissa, vaan... no varmaan lähipäivinä viedään lahja perille. Viime viikonloppuna jo kävimme juhlimassa 9-v synttäreitä. Kyselin vielä vähän väritoiveita tytöltä ja mallitoiveita äidiltä. Alkuviikosta penkaisin puuvillalankoja työhuoneen hyllyistäni ja valitsin Pirkanmaan kotityön Kesäpirkka -lankaa kolmea sinisen eri sävyä. Mallitilkkua ei myöskään tarvinnut neuloa kun entiset laskelmat sileälle neuleelle olivat tallessa.



Puseron tein 140 cm:n kokoisena, malli ihan perus. Raidoitus on myös selkeä, hihansuut kaipasivat hiukan väriä kun hihojen kokonaan raidoittaminen olisi näyttänyt liian levottomalta. Lankaa kului 365 g.



 


 


 


 

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Sukat


Sukkasatokin on nyt korkattu, vihdoin viimein! Tässä ihan perussukat, lampaanvillaiset lämmittimet.



Lanka Pirtin kampalankaa 110 tex x 4


puikot 3,5


menekki 173 g


Koko 39 polvisukat


Tällä hetkellä on tekeillä puuvillainen raitapusero kummitytölle, koneella. Toinen hiha vielä keskeneräisenä roikkuu koneessa, kaikki muut osat jo tehtynä. Lisää kunhan valmistuu. Koneeni on surissut myös sukkien osalta. Kuvat vielä puuttuvat.


Kiitos kaikille kommenteistanne! Kaikki olen huomioinut ja lukenut, myös noihin aikaisempiin postauksiin tulleet!

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Lapasia


Syksyn tullen lapasia kasvaa... Nämä ovat kasvaneet jo elokuun alkupuolella valmiiksi asti. Nuorisomme pitävät näistä paksummista versioista enemmän, nopsemminhan ne toki sitten myös valmistuvat.



Haavisto N:o 10 Jalasjärvi


puikot 4


lankoina Pirtin 90 tex x 3 ja 110 tex x 2 kaksin- ja kolminkertaisina vanhaa varastoa hyllystäni


menekki 101 g


Näitä tarjosin kuopukselle, mutta väritys oli kuulemma liian lilahtavaa joten nämä matkasivat jo maailmalle.


Sinipallo-ohdake 'Echinops bannaticus' kukki kuvienottamisen aikoihin melkein kuukausi sitten punkkarimaisesti. Tämän kasvin kukat keräsivät varmaan lähiseudun kaikki pörriäiset pihallemme mettä imemään. Sadepisarat vähän sumentavat kuvia, enkä huomannut heti kuvaamisen jälkeen.



Seuraavat lapaset kelpasivat sitten



Haavisto N:o 11, Kotka


puikot ja langat kuten edellä


menekki 98 g


(Mäkimeirami 'Origanum vulgare' halusi samaan kuvaan)


Malleja valitsin kriteerinä kuvattomuus Ravelryn puolella. Tänään sitten satuin lukaisemaan Haavisto Mittens -ryhmässä esitetyn toiveen samaisesta asiasta. Heti sain herätyksen kirjoitella tännekin vähän, pitkästä aikaa. Ensimmäiseksi tietysti pomppasin kuvaamaan näitä jälkimmäisiäkin lapasia, olivathan nekin jo parisen viikkoa odotelleet kuvaajaansa.


Omat modaukset tietysti lisäilin eli kiilapeukut neuloin molempiin.


Nyt pinaattilettujen paistoon, nopsaan nämä vapaapäivät vierähtävät. Mehunkeitot ja sen sellaiset sadonkorjuut ovat lohkaisseet aimo siivun vapaapäivistäni elokuussa, nytkin vielä kirsikat odottavat ämpärissä säilöjäänsä.


Sukkasadon korjuu ei ole kuin lähtökuopissa. Tosin yhdet tilaussukat ovat tekeillä.


Nyt keittiöön!