lauantai 17. lokakuuta 2009

Kevätpäiväntasausyllätyshuivi no. 2


Keskellä sateisinta ja lähes synkintä syksyä esittelen Lankakomeron Kevätpäiväntasausyllätyshuivin. Tämä huivi odotteli  valmiina kolmatta viikkoa tullakseen esitellyksi. Tosin odottelihan huivi myös valmistumistaankin useamman kuukauden. Aloitin tämän samoihin aikoihin vihreän huivini kanssa, hmm siis jo tammikuussa! Nopsaan se aika menee! Vihreä väri siis vei keväällä voiton punaisesta. Loppukesästä jo sitten pyörittelin käsissäni keskeneräistä palleroa ja neuloin muutamia kerroksia. Syyskuun lopulla sain sitten lopultakin valmiiksi.



Kuvassa olevasta syreenistä voisi luulla että huivi on kuvattu jo keväällä, mutta ruskeat koivunlehdet  ym. nurmikolla paljastavat vuodenajan. Huivin alkuosa jää hiukan kurttuun, mutta täällä on kuva aloituksesta.


Tärkeät mitat ja tiedot:


lanka Pirtin Kehräämön kampalanka 110 tex x 2


puikot 4 ja 4,5


menekki 156 g


koko noin 190 x 90 cm, eli melko samankokoinen kuin vihreä


Kakkosvihje neulottu vaihtoehtoisesti sileänä. Muut vihjeet halusinkin tehdä pitsikuvioilla, vaikka ensin harkitsin neuloa väliin joka toisen vihjeen sileänä.


Tähän huiviin tein reunuksen virkkaamalla, vihreäänhän tein neulotun vaihtoehdon



Tässähän se alkuosa näkyy vähän paremmin!



Tämän kuvanottohetken jälkeen (viikko sitten) lähdin lenkille mieheni kanssa. Huivi vaihtui takkiin! Enhän nyt sentään...  :)  Työmatkapyöräilyt ovat jääneet tauolle ja auto vaihtunut menopeliksi. Joten liikuntamuotoa oli samalla vaihdettava ettei kesän aikana kohentunut kunto katoa kokonaan taivahan tuuliin!


Tässäpä taasen suomalaista lankaa neulotussa muodossa! Kiitoksia kaikista ihanista kommenteistanne, nolottaa kun itse en ole oikein jättänyt puumerkkejä omista vierailuistani. Tosin hyvin pikapikaa ehdin selata listaanikin. Elävässä elämässä tapahtuu kaikenlaista, kiirusta ja melkoisia yllätyksiäkin (mukavia neulesellaisia) mahtuu mukaan!


 


Mukavaa lauantaiehtoota kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti