torstai 7. tammikuuta 2010

Alkuvuoden projekteja, jatkuu


Nyt toivottavasti saan onnistumaan tämän...

Ehkä haastavin projekti tähän alkuvuodelle on ompelutyö. Se olisi ehkä pitänyt aloittaa jo loppusyksyllä, mutta en halunnut joulukiireiden sekaan enää ompelua vaan keskityin täysillä lankoihin ja neulomisiin. Ja mallikin saatiin vasta juuri ennen loppiaista visioitua lopulliseen muotoonsa. Lähipäivinä eli ensi viikolla suuntaankin kangaskauppaan.

No johan sen varmaan arvasittekin eli vanhojenpäivänasustahan tässä on kyse. Ehkäpä ehdin/jaksan kertoilla siitäkin tässä neuleiden keskellä. Kuvia otan tietysti eri vaiheista, esittely voi tosin jäädä juhlien jälkeen. Koskaan ei tiedä mitä ehtii tapahtua, tämä aamukin taas osoitti ettei päivät mene suunnitelmien mukaan vaan force major...

Ravelryn huivitempauksen innoittamana aloitin pari uutta huivia. Ensin aloitin Gail -huivin vaalean vihertävästä Pirtin kampalangasta. Ohitse kiilasi kirkkaasti kuitenkin toinen huiviprojekti, joka sitten veikin mukanaan.


Tämän alkuunpaneminen vaati hiukan selailua, kuvassa osa niistä kirjoista. Kirjojen välistä pilkistää Kipakat kalenterikin, sehän pitäisi jo olla seinällä! Tänä aamuna jo laitoin työn pingoitukseen, valmiin huivin kuvaaminen taitaa jäädä ensi viikolle, koska huomenna koittaa työjakso. Pingoitushuvia...  heh siis -kuvia otin kylläkin aamupäivällä.

Tilaustöitä on koneella myös meneillään kaiken aikaa.

Laitan loppuun kuvan eräästä vanhasta projektista, yli kymmenen vuoden takaa.


Kuvan otin loppiaisena mummolassa. Tämän puseron tein alunperin tyttärelleni, tässä sitä esittelee nykyinen käyttäjä, kummityttöni. Ohje on Novita neuleet -lehdestä 3/1997. Ohjeen lankana oli Nalle, mutta neuloin tämän täysvillaisesta Floricasta. Aloitin neulomisen urheasti käsin, mutta jo kesken etukappaleen vaihdoin puikot neulekoneeseen todettuani etten saisi sitä muutoin valmiiksi kovin nopsaan. Osa kuvioista on silmukoitu jälkeenpäin, mm. nallen naama.

Meillä oli tuolloin talonrakennusprojekti meneillään ja asuimme  väliaikaisesti pienessä vuokrakämpässä ja mies oli työnsä ohessa raksalla kaiken vapaan ajan. Minä olin lähes yh tuolloin 6-, 4- ja 2-vuotiaille lapsillemme, ainakin minusta tuntui siltä. Tämä tapahtui siis vuonna 1998. Sen vuoden joulukuun alussa sitten pääsimme muuttamaan omaan nykyiseen kotiimme.

Nyt tämä puseron alkuperäinen omistaja on täyttämässä 18 vuotta vähän yli viikon kuluttua. Autokoulukin on aloitettu...

Hei taas seuraavaan kertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti