maanantai 11. tammikuuta 2010

Huivi


Tässä tulee nyt muutama kuva tämän vuoden ensimmäisestä valmistuneesta huivista! Proto valmistui melko nopsaan; halu nähdä tämä valmiina oli vahva.


Tyypillinen huivijumppakuva!


Aloittaessani minulla oli kyllä jonkinlainen visio valmiistakin huivista, mutta kuvioista ei ollut mitään hajua. Nämä kuviot löytyivät Pitsilised koekirjad -kirjasta, paitsi tuo keskimmäinen reikäneulos muotoitui työn edetessä. Halusin kokeilla tähän useampaa eri mallia. Kaikki monimutkaiset, tosin ne kauneimmat, jätin pois suosiolla, koska en malttanut keskittyä sellaisiin. Tästä tulikin sellainen sohvalla rentoutumislöhöämisteeveeneule.


Lanka Pirtin vanhaa kierteisempää ohutta kaksisäikeistä kampalankaa, joko tex 85 tai 110 x 2. Nykyinen on huomattavasti löyhempää. 

Aloitin puikoilla 3,5 ja vaihdoin keskikuvion kohdalla 4 paksuisiin. Luulin kyllä, että neuloin kaiken aikaa puolta numeroa suuremmilla kunnes tarkistin asian. Pientä hienosäätöä tekisin vielä seuraavaan versioon, mm. kuvion kavennuksia neuloisin hiukan järkevämmin.

Lankaa kului 120 g ja koko 77 x 175 cm


Nimeähän tälle en ole vielä keksinyt mutta olen juuri saanut idean! Haapsalu Sall kirjassa on tuo sama yläosan kuvio nimellä Kassikäpakiri. Itse en osaa viron kieltä kuin arvaamalla  joten netin sanakirjoista yritin juuri äsken hakea suomennosta. Olen nyt päätynyt suomen kielen sanaan kissankäpälä, en tiedä olenko oikeassa, mutta kyllähän tuo kuvio sitä kukkastakin voisi muistuttaa. Olisin kiitollinen oikeasta tiedosta, jos teistä joku osaisi minua neuvoa. Kissankäpälä sopisi ihan mainiosti tällaisen kissa -ja kukkafanin huiville nimeksi.


Miun kaakaomuki


Kyllä se nimi alkaa muotoutua valmiiksi, kuvasinhan tämän vanhan emalimukinikin päivällä huivin yhteydessä!! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti