keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Vanhoja neuleita



Laitanpa tähän näytille muutaman kuvan lastemme vanhoista neuleista, kun ei ole mitään uutta valmista esiteltävää. Tulee ainakin dokumentoitua talteen. Saattaahan näistä paperikuvia olla vanhoihin albumeihin talletettuna, ainakin tämä valkea asu on keskimmäisen yllä 1-vuotiskuvissa.


Malli on jostain neulelehdestä, lanka puuvillaa ja äitini neuloma.


Niiskuneitipusero on myös äitini neuloma, tätä ovat kaikki kolme lastamme vuorollaan pitäneet. Olisiko ohje ollut Suuri Käsityökerho -lehdessä. Samaisesta lehdestä on myös Muumipeikkopaita, jota en nyt tähän hätään löytänyt kuvattavaksi. Se on kuitenkin serkkulasta jo palautunut takaisin meille. Lanka täyttä puuvillaa, oliko nyt nimeltänsä Muumi -lankaa. Onpas muistini päässyt heikentymään ;)


Entisessä kurkkupenkissämme kasvaa viholaisia, tuota Niiskuneitipaitaa kuvasin siinä kupeessa.


Urtica dioica


Hessu Hopo on minun neulomani, koneella.


Ohje vanhasta Sandrasta elokuun 1991 numerosta. Lanka sitä lempilankaani, Pirtin Kehräämön kampalankaa 90 tex x 3.

Toivottavasti jaksatte olla noiden ohjeiden kanssa kärsivällisiä. Nyt on niin sesonkiaikaa töissä ja vastuu ottaa veronsa vapaalla.

Leppoisaa heinäkuun alkua! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti