keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Vuodet vierivät... kiskot vievät + Aeolian shawl


Innostuin selaamaan vanhaa valokuva-albumiani ja nappasin sieltä yhden vanhan kuvan skannautumaan. Kuva on otettu talvella 1981, elikkäs 30 vuotta sitten... olin silloin hmm... 17 vuotias!!



Isäni ajoi tuota Vetojussia siihen aikaan, tosin taisi tuo kyseinen veturi jäädä jo kuvan ottamisen aikoihin eläkkeelle. Muistelisin, että siksi kävimmekin kuvaamassa veturia ratapihalla, lapsuuteni leikkipaikalla. Siellähän emme siis olisi saaneet sisareni kanssa pikkulapsina leikkimässä käydä...  ;) Veturin kyytiinkin pääsin silloin tällöin isäni mukana. Oi niitä aikoja!



Lisään tähän vielä muutaman kuvan edellisessä esitellystä huivista



Aeolian


lanka Gjestal Maija


menekki n. 290 g


puikot 4,5 ja 5 Addipitsit


Kaaviota Yucca toistin 6 x, Transition kerran, samoin Agave ja Final Agave ja lopuksi tietysti ihana reunuskaavio. Kuten kuvissa näkyykin, nypyt neuloin mutta helmet jätin pois



koko n. 95 cm kärki-niska


siipien kärkiväli n. 190 cm


Kaikenkaikkiaan ihana huivi, voisin tehdä toisenkin!



Pintastruktuuria valoa vasten



Jänöpupukin on käynyt terassillamme kyläilemässä!


Tässähän tätä, seuraavaan kertaan!

lauantai 15. tammikuuta 2011

Huivi valmis


Pikainen vilautus ennen töihin lähtöä... Tätä olen ahertanut viime aikoina niin etten ole päivityksiäkään malttanut kirjoitella! Huomasin juuri, että vuosipäiväkin tuli ja meni, 12. tammikuuta blogini täytti jo 4 vuotta!!



Ilta ja aamuvuoro peräkkäin, palailen linjoille huomenissa illemmalla. Kuvia napsin hetki sitten arktisissa oloissa ja huivikin sai samalla hienon ja kevyen lumen pinnalleen.


Heippa!

maanantai 3. tammikuuta 2011

Villatakki


Tänään valmistui vuoden ensimmäinen, aloitin tämän joulupäivänä ja reilun viikon kuluttua sain valmiiksi.



Lanka Sandnes Alfa


puikot 6 ja 7


menekki lähes 950 g


ohje Novita talvi 2009 lehden malli 30


kaulus neulottu pyöreänä ohjeesta poiketen



Alfa on mukavaa neulottavaa ja miellyttävää päällä pidettävää materiaalia. Alfasta olen neulonut ennenkin. Se on sopivasti täyteläisen pyöreää ja kuohkeaa lankaa palmikoihin. Tuntui kerrassaan ihanalta neuloa käsin kiireisen joulunajan neulekonerupeaman jälkeen. Puikottelu jatkuu vielä jo aloitetun huivin merkeissä. Koneen ääreen on kuitenkin tarkoitus palata piakkoin takaisin.



Keltainen tanko, joka pilkistää kaula-aukosta, auttaa pitämään hartialihakseni notkeina neulomisen aikana. :D Nyt vielä puikkojen ääreen sohvalle...


Mukavaa loppuiltaa!