sunnuntai 28. elokuuta 2011

Arroyo, Kyjy #14


Tarjolla tänään sitä käsin neulottua!



Tämä valmistuikin nopeasti tuon reunuskuvion neulomisen jälkeen, ei kauaa nokka tuhissut :) toisin kuin koululaisillamme. Huomaa (ja kuulee) että parisen viikkoa on jo kouluja käyty ja kaikki koulupöpöt on taas kehissä täällä.



Lanka tässä Pirtin kampalankaa, vanhan värikartan pinkki tai syklaami lähinnä.


Puikot 5 mm perusharmaat kun muita ei tainnut olla vapaana


Mitat n. 31 cm keskeltä mitattuna x 164 cm


painoa 97 g


ravelry



Tänään olen ollut taas lankoja hyllyttämässä. Onhan tässä vielä vähän reilu viikko avajaisiin, joita vietämme 6.9. klo 10 alkaen osoitteessa Kesolantie 2. Siis Saiku ja minä yhdessä, toimimme samassa liikehuoneistossa Osuuspankin liikekeskuksessa Kesolantien puolella. Tervetuloa silloin tiistaina avajaisiin!

perjantai 26. elokuuta 2011

Polvisukat


Sukkaputki on jatkunut. Tässä esitteillä polvisukat, kuviohan on tuota samaista kuin aiemminkin.



Lankoina käytin Novitalaisia, valkeaa Ticoticoa ja kirjavaa Polkua, väri 872 punajuuri, samaa kuin edellisissä nilkkasukissa.



Koko 38-39


paino 153 g


rav.link.


Puodilla olen käynyt päivittäin töiden jälkeen järjestelemässä lankoja hyllyihin. Aika runsaasti lankoja näyttää olevan kun pahvilaatikoista olen keriä ja vyyhtejä hyllyttänyt. On todella mukavaa saada koottua ne yhteen paikkaan, kun kotoakin olen jo osan siirtänyt puodille. Muistaisinpa ottaa kamerankin joskus mukaani sinne. Mitähän uutuuksia/erikoisuuksia tilaisin??


Seuraavalla kerralla onkin käsin neulottua esitteillä, kunhan olen viimeistelyn saanut tehtyä.

maanantai 22. elokuuta 2011

Testailuja



Novitan uudella Polkulangalla halusin neuloa koesukat käyttöön. Edelleenkin koneella neuloin. Nämä jäivät kuvaustuokion jälkeen suoraan käyttöön. Malli marssi makkariinsa :D


Novita Polku, väri punajuuri 872

koneella neulotut

koko 38-39

Toisetkin testisukat tuli jokunen päivä sitten neulottua, paksulankakoneella. Ensin tein pienen koetilkun, irroitin tilkun koneesta katkaisematta lankaa, mallasin jalkaterän päällä. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen purin tilkun, tekaisin sukan ja parin sille heti kun olin mallannut tekelettä jalkaani. Langat kopaisin hyllystä pikaiseen joten väriyhdistelmät hiukkasen hauskat!




Lanka Novitan Isoveli

paksulankakoneella

koko 38-39
edit 28.2.2020: lisäsin pois tipahtaneen kuvan

Resorit neuloin puikoilla jälkikäteen, kun keväällä ostamani uusi(käytetty) kaksitasoinen kone on vielä(kin) kasaamatta! Kaksitasokoneella kun saa nuo resorit tehtyä. Kenties vien senkin puotiin... Mukavat kotisukat/tossut, tai miksei saapassukkinakin toimi, ainakin pidemmällä varrella. Ei kun kehittelyyn...

Puodissa on hyllyt nyt maalattu ja puikkoja järjestelin telineeseen. Huomenna ehdin varmaan lankojen hyllyttämiseen.

Neulomisiin!!

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kyjyprojekti #7 valmis, Revontuli #3


Aamulla napsin nuppineulat pois huivin kärjistä ja kipaisin pihalle kuvaamaan huivia.


Lanka Pirtin Kehräämön meleerattu karstalanka 140 tex x 2, väri 727

lankaa kului 217 g

koko n. 161 x 81 cm


Sukkasatoon osallistun myös tänä vuonna, tällä kertaa Pottulaarissa kuten viime vuonnakin. Laitan tähän ylös itselleni muistiin missä minäkin vuonna olen satoillut: 2007 Kotilato, 2008 Hillokellari, 2009 Heinälato, 2010 Perunalaari.

Olen juuri äsken saanut Hakalta tunnustuksen! Lämpimät kiitokseni!! :D

lauantai 20. elokuuta 2011

Kyjyprojekti #20


Sukkaa on pukannut, koneella nämäkin olen neulonut.



Ensin valmistuivat vihreäsävyiset ticotico -lankaa, koko 38



Seuraavaksi Kirjopirkka -langasta punakirjavat polvarit. Samankokoiset kuin edellä, varret hiukan pidemmät kuin vihreissä. Eli Kyjy #20 sisältää kahdet polvisukat. Tiedot ravelryssä myös.


Molemmat lisätty kauppaan. Kesolantien kaupan hyllyjä olen mieheni kanssa maalanneet valkoisiksi, maali loppui harmillisesti kesken. No, muuta puuhaa riittää vaikkei kaikkia hyllyjä voikaan vielä täyttää... :)

perjantai 19. elokuuta 2011

Muuttoa


Lankavaraston muutto Kyläkahvilasta Kesolantielle on nyt tehty. Näiden muutaman vapaapäivän aikana on tarkoitus järjestellä langat hyllyihin. Ehkäpä alkuviikosta maanantaina ja tiistaina voisin pitää puotia epävirallisesti aukikin; samalla varmaan lankojen järjestely jatkuu. Toivottavasti hyllyt riittävät... :) Uutuuksiakin on tulossa, toiveitakin voipi minulle toki esittää. Punomon puodissani voitte käydä katselemassa osaa lankavalikoimistani, tosin kaikkiahan en ole sinne lisännyt.


Neulekone puodissa odottelee kasaajaa myös. Avajaispäiväkin on hiukan ollut suunnitteilla, mitään ei vielä ole lukkoon lyöty. Melkein varmuudella kuitenkin tarkoitus olisi avajaisia viettää viikolla 36. Syksyn neulekahvilat alkavat myös, niistäkin lisää tietoa myöhemmin! Kovaa tohinaa kaiken aikaa!!!


Tulentallojat -sukat täydentyivät miesten kokoina:


sunnuntai 7. elokuuta 2011

Lisää sukkia; Kyjyt #16 ja #18


Nämä kaikki ovat valmistuneet Kyjyilyn merkeissä.



Nämä sukat lisäsin jo aiemmin valmistuneeseen Kyjyprojektiin n:o 17. Näissä on aloe veraa sisältävää Nallea päävärinä. Koko 39-40, rav.link. Linkin takaa todistusaineistoa siitä etten esittele samoja sukkia :)



Kyjy #18, lähes samanlaiset kaksi paria kuin tuossa edellä. Koot 38-39 ja 40-41 rav.link.



Kyjy #16, Ohuet TicoTico sukat miesten kokoa 42 ja 43-44. rav.link. Koneella kun syntyy joutuisammin kuin puikoilla, tein samalla useammat aina projektia kohden. :) Uuteen puotiini saan samalla lisää hyllyn täytettä... PS. muistakaahan käydä Kyläkahvilassa, ainakin Sisua ja Steppiä ja Pirtin meleerattuja karstalankojakin (140 x 2 ) saapi sieltä nyt edullisesti 

tiistai 2. elokuuta 2011

Pieni ja iso; Kyjyt#4 ja #15


Kuvat eivät anna oikeutta näiden kokoerolle, pusero on lasten kokoa ja liivi aikuiselle.


Lapsen pusero (Kyjy#4) on kokoa 98cm, tarkemmat tiedot täällä

Lankana käytin molemmissa Sandnes Sisua, se neuloutuu koneella mukavasti. Ohjeita muokkasin koneelle sopivaksi, ja onhan lankakin eri kuin ohjeissa.




Aikuisen liivi (Kyjy#15) koko L, tiedot samoin Ravelryssä


Neulominen jatkukoon! :)