maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vappuviuhka



Vähän jännäsin, kuinka viuhkan käy, tuleeko se ajoissa valmiiksi, uusin vappuviuhka siis. No tulihan se, kun antaa puikkojen heilua turbovauhdilla.


mallina Lankakomeron erinomainen Kevätpäiväntasausyllätys -huivi, taitaa olla jo 4. tällä ohjeella neulomani.

puikkoina addin 4,5 mm:n pitsipuikot

 Sandnes Mini Palett -lankaa kului 222 g

mitat kutakuinkin samat kuin edellisissäkin huiveissa eli n. 90 x 200 cm


Pitkästä aikaa sain houkuteltua mieheni kuvaamaan. Pitkin talvea kun terassimme on saanut toimia tylsästi kuvausalustana. No sääkin osoittautui tällä ohjeella neulomani huivin kuvaussääksi. Muistanette varmaan edelliset tuulessa liehuvat huivikuvani...


Kyllä oli taas mukava neuloa tällä ohjeella. Täytyy myös todeta, että taustana toimiva kuusikin on kasvanut isommaksi sitten ensimmäisen Kevätpäiväntasausyllätyshuivini... Olipas mukavaa katsella vanhoja posteja blogista. Vaikka nykyisin välillä tuntuu ettei ole mitään erityistä/uutta kerrottavaa täällä valmistuneista neuleista, mutta ainakin kuvia tulee sitkeästi laitettua katseltavaksi. Kaiketi tätäkin juttua on kiva muistella muutaman vuoden päästä!  Aina se vaan tosin neuloo noilla samoilla ohjeilla...

Joka tapauksessa:

OIKEIN RAILAKASTA VAPPUA KAIKILLE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti