torstai 30. huhtikuuta 2009

Icarus


Huivi valmistui jo viikko sitten. Näin vapun kunniaksi esittelen keväisen ja keveän neuleen tuttuakin tutummalla ohjeella tehtynä.


Tässä kuvassa näkyy langan ilme parhaiten. Ohjehan oli helppo ja varsinkin reunuskuvioon asti mukavaa, tosin ohuella langalla jo vähän puuduttavaakin, neulottavaa. Lanka muodosti hauskasti keveitä lätäköitä sinne tänne huivia. Lähempi tarkastelu paljastaa myös tiettyä säännönmukaisuutta väriläiskien muodostumisessa  keskisilmukan molemmilla puolilla. Toisella puoliskolla punainen ja toisella vihreä peilikuva.


Icarus IK summer 2006, rav.link,  (sekä myös tässä kirjassa)

lanka Ilun huiviklubilankaa

puikot 3 Addipitsit

koko n. 170 x 85 cm

langankulutus 65 g

lopputulos: IHANA JA KEVEÄ!!! Höyhenenkevyt ja miellyttävä kesäisen kauden huivi.

Pingoitus teki jälleen ihmeitä pienelle mytylle! Siivet oikenivat ja sulat suoristuivat.


BÖÖ!   



HAUSKAA VAPPUA!


torstai 23. huhtikuuta 2009

Lankaa... ym.


Nyt eivät huivilangat lopu kesken!  (on näissä ylimääräistäkin, jos kiinnostaa, niin ottakaa yhteyttä!) Addin pitsipuikkojakin löytyy useampia kokoja! Icarus alkaa olla valmis, joten Springtimeswirl taitaa päästä vihdoin puikoille.



Yläkulman lila lanka on Kitten Mohairia. Tuota uutta sukkalankaakin oli kokeeksi tilattava.


 


Pirtin kehräämöltä  saapui tällä viikolla jälkitoimituksena paketti:



Uutta sävyä meleerattuna, Lupiini 733, karstalankana ja hahtuvana.


Pari kirjaakin on saapunut



 


Yllättäen arpaonni suosi minua Neulomossa pääsiäisenä:



Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoitukseni. Tänä iltana on taasen neulekahvila Outin Kyläkahvilassa. Langat matkaavat mukanani sinne lankanurkkaukseeni myyntiin.



torstai 16. huhtikuuta 2009

Baskeri


Tällainen baskeri valmistui eilen. Samantyylisiä olen neulonut joskus muinoin (lähes 30 v sitten!) itselleni. Pitkän aikaa tämä malli on kummitellut päässäni ja muistin sitten vihdoin kysyä äidiltäni sattuisiko hänellä vielä olemaan tallella yhtään sellaista. Ja löytyihän niitä sitten yksi minun tekemäni ja pari äitini valmistamaa. Alunperin idea oli peräisin jostain lehdestä, settiin kuului kaulahuivikin, jollaisia neuloin myös.

Sitten vaan laskemaan silmukoita jne. Vanhat hatut ovat aika matalia ja nyt halusin vähän korkeampana. Vertailukohteeksi otin palmikkobaskerin tiedot ja siitä se neulominen sitten alkoi. Tuskin maltoin välillä keskeyttää luomistyötäni. Tässä se nyt sitten on valmiina:


Lanka Pirtin 90 tex x 3 kaksinkertaisena

väri 503 ja sama väri harmaaseen nro 3 värjättynä

puikot 4, 4,5 ja 5

menekki 100 g

vanhasta hatusta reilusti muokattu mieleiseksi



Mikähän pyörylä tästä vielä kehkeytyy? Kehitelmiä on jo lisää suunnitteilla...


Sainpahan keväisemmän hatun vihdoin itselleni!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Pääsiäispäivä


Ilon päivä!



Myös kuopuksellemme erityisesti. Tänään juhlimme 13v synttäreitä. Vielä on kakku koristelematta, joten tämä on vähän pikainen visiitti.


Lopuksi näkymä tämän päivän harmaudesta takapihaltamme, meillä eivät krookukset vielä kuki, kuten seijap:lla etelämpänä!



Näitä säätilakuvia onkin mukava katsella joskus vuoden päästä tai myöhemminkin. Nyt jatkamaan kakun koristelua!

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Hyvää pääsiäistä!



Edit: Tuntui tuo alla oleva kuva hiukan liian iloiselta tähän päivään joten lisäsin toisen kuvan alkuun. Suru vaihtuu iloksi sitten sunnuntaiaamuna.


 



Perheemme maskotti toivottelee rauhallista pääsiäistä lankaisaa lauantaita unohtamatta!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Siksakkia


Ilun huivilanka poltteli kovasti puikoille pääsyä. Päädyin ensin yksinkertaiseen Flower Petal Shawl -malliin. Neulottuani huivia aloin tulla toisiin ajatuksiin. Huivin alku näytti vähintäinkin muulta kuin yksinkertaiselta, siis aivan sekavalta siksakilta. Ehkä se olisi lopulta näyttänyt selkeämmältä kun nuo pitsiset terälehdet olisivat kasvaneet isommiksi, mutta




 


suunnitelmat uusiksi ja lanka purkuun! Edelleen halusin mahdollisimman selkeää mallia kirjavalle langalle. Nyt näyttää hyvältä! Tämä on sellainen matka- ja TV-neule, ainakin reunuskaavioihin asti. Sellaista minulla ei tällä hetkellä ole ollut aloitettuna. Oudolta tuntuu kyllä neuloa näin ohuesta langasta ja kolmosen puikoilla. Tähänastiset huivit ovat olleet paksummilla puikoilla neulottuja.



(toivottavasti pingoitus häivyttää epätasaisen käsialani)




Kristelin keväiseen SpringtimeswirlKAL:iinkin tuli tänä aamuna jo ensimmäinen vihje, mutta lanka on vieläkin hakusessa! Icaruksella (rav link) voin nyt harjoitella ohuen langan tuntumaa sormillani siihen asti, kunhan löydän sopivaa lankaa tarpeeksi paljon. Haluan nimittäin tehdä huivin pyöreänä eikä yksi vyyhti Grignascon Merinosilkiä riitä. Värikin on tummanruskea, ei siis kovin keväistä!


Tähän mennessä olen pysynyt tavoitteessani, eli neuloa vain yhden huivin kutakin mallia. Vaikka  houkuttelevan koukuttavia malleja on ollut useita. Saas nähdä milloin retkahdan! Silmänisku


 


Perjantaina kolahti postilaatikkoon uusin inspiraation lähde!



Tämä tuli ennakkotilauksena IK:lta suoraan, Cookien sukkakirja on tänään lähetetty Adlibrikselta.


Heippatirallaa!

torstai 2. huhtikuuta 2009

Staccato socks


Jos edelliset sukat olivat tekeillä useamman kuukauden, niin nämä sukat valmistuivatkin nopeasti. Alkutalvesta tilasin itselleni Carol J. Sulcoskin kirjan Knitting Socks with Handpainted Yarn. Sieltä valikoitui ohje johon on käytetty samaa lankaa kuin saamani sukkaklubilanka. Mallisukkaan on tosin valittu useampia sävyjä korostamaan aaltoilevaa kuviota, eli käsinvärjättyjen lankojen jämäkerille olisi ollut käyttöä. Vaan kun ei löytynyt sellaisia. Ehkäpä toisiin sukkiin sitten käytänkin vaikka yksivärisiä jämiä. Mallineule oli mukavaa neulottavaa joten toisetkin voisin neuloa. Raidoitettuna esim  vaikka kahdella värillä.



Staccato Socks by Veronik Avery


Lanka Koigu Painter's Palette Premium Merino (KPPPM)


puikot kärjessä 2, muuten 2,5 addipyöröt


kärkialoitus, tein kasialoituksen (Ullasta), kirjan ohjeessa eri tavalla eli virkkausaloitus jätelangalla


langanmenekki 75 g eli nyt jäi pari nöttöstä (seuraaviin?)


 



Kantapää neulottiin minulle ihan uudella tavalla. Tämä muistuttaa kyllä vähän ulkonäöllisesti ranskalaista (Ullasta mm. ohje) kantapäätä.


 



Silmukatkin päättelin uudella kätevällä tavalla. Reunaan muodostuu nurjilta silmukoita muistuttava kerros. Päättely tehdään kanavaneulalla.


Jos sukat olivat helppo neuloa niin sukkien kuvaaminen olikin melkoista tuskaa, varsinkin tyttären mielestä. Eloisa väritys oli aika armotonta kuvattavaa. Klik lisää kuvia.



Alkuun luulin, että ei tämä lanka tähän malliin sovi ensinkään, mutta näkyyhän noihin raidoitusta muodostuneen, tiikerisukat!


Huiviklubilankaa ole hiukan jo neulonut, muutaman metrin!