perjantai 31. joulukuuta 2010

Uuden vuoden toivotukset


Niin se tämäkin vuosi on vaihtumassa uuteen. Kiitos kaikille tästä kuluneesta vuodesta!



Tässä kuvassa näkee miten vuosi 2007 vaihtui uuteen melko vähälumisissa tunnelmissa takapihallamme. Grillipaikkakin on saanut katoksen ja multakasakin tasoitettu kuvan ottamisen jälkeisinä vuosina.


Taisivatten nämä olla viimeiset raketit jotka tuolloin ammuimme. Tänäkään vuonna emme ole ostaneet edes tähtisadetikkuja.


Oikein onnellista uutta vuotta kaikille täällä kävijöille!


- anne -

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Vuosi lähenee loppuaan


Joulun aika meni rauhaisasti ja perinteisesti. Kiitos toivotuksistanne! :D


Minä rentouduin jouluna käsin neulomisen merkeissä, koko joulunalusaikahan meni koneneuleiden parissa. Viimeisimmät koneneuleet valmistuivat suoraan pukinkonttiin aatonaattona. Niistä en muistanut ottaa kuvia, mutta kuvitelkaa tähän yhdet vaaleanpunaiset kintaat 5-vuotiaan kokoa, yhdet sinisen ja vihertävän harmaat kintaat ja yhdet Steplankaiset sinisävyiset sukat 10 vuotiaalle.


Päivää aiemmin valmistuivat nämä



kintaat, mustat kuopukselle, siniset kummilapselle, keskimmäiset matkasivat kauppaan



nämä menivät myös kummilapsille, lankana käytin Novitan Wool keriä hyllystäni


koot 26-27 ja 36-67



Tällä hetkellä neulon Sandnes Alfasta muhkeaa villatakkia, tämäkin ihanan rentoa puikottelua. Tämä takakappale on jo kainaloissa asti, hihoja neulottu kerälliset kumpiakin. Etukappaleita lykin juuri menemään, toiset kerät menossa. Eiköhän tämä viikonloppuna viimeistään valmistu, napitkin kävin jo tänään ostamassa. Takin jälkeen puikoille hyppää punaista Gjestal Maijaa jota sitten tilasinkin kaiken kaikkiaan 16 eri väriä hyllyyni ihan siis myytäväksikin. Kahvilan hyllyihin päätyvät vielä lähipäivinä.


 


Neuleen pariin taidan palailla tästä...


 

perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulurauhaa


On aika hiljentyä Joulun viettoon.



Oikein Rauhallista ja Tunnelmallista Joulua kaikille!


 


Anne

lauantai 11. joulukuuta 2010

Linnoituksen joulumarkkinat


Kohta täyteen lastatun auton nokka kurvaa kohti Linnoitusta. 



Sekä lapasia, sukkia ja lankaakin tietty! :)

torstai 9. joulukuuta 2010

Neuletakki


Esittelenpä tähän väliin yhden takin, ettei nyt ihan lapasteluksi mene... (vaikka niitähän minä tällä hetkellä valmistankin) :D



Tämä on valmistunut jo noin kuukausi sitten tilaustyönä. (Varavartaloakin olen jo kauan suunnitellut hankkia, olisi kauniimman näköistä esitellä näitä vaatteita...)


Lanka Novitan Luxus Alpaca


Ohje Novita Talvi 2009, malli 56


koko S


menekkiä en muista tarkalleen, n. 400g


Napit asiakas lupasi hankkia saatuaan takin.


Tyttärenikin haluaisi samanlaisen...



Hihat ja resoriosuudet neuloin koneella, loput käsin puikoilla, kuten myös kaulusresorin.


Kuvassa näkyvän soljen alkuperäinen kappale on löytynyt Joutsenon Haukilahdesta v. 1958. Nykyistä solkea valmistaa Kalevalakoru.


Kiitos ihanista lapaskommenteistanne! :D Tämä lähtee jatkamaan niiden tekoa!


Heippa!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Lapasia


Pesukone pyörittää tällä hetkellä jälleen lapasia. Tässä tulee kuvia



Vasemmalla kahdet Pirkkalankaiset ja oikeanpuoleiset Pirtin Kehräämön lankaa


 



Pirkkaa


 



Miesten kokoa, Pirkkalankaa


 


Tänä aamuna kuvasin sisällä, kuvan laatu sen mukaista



oikeanpuoleiset uutta Lappi väriä



Näitä on nyt koneessa tulossa lisää... Päivänvalossa saanen huomenna sitten uusia kuvia


Konnunsuolla oli oikein mukava tunnelma tänään. Oli myös erittäin kiva huomata, että lapaset varsinkin kiinnostivat! Seuraavaksi viikon päästä lähden Linnoitukseen, perinteiseen tapaan.

torstai 2. joulukuuta 2010

Valmistuneita


Pesukoneen vielä surratessa onkin hetki aikaa laitella kuvia viime aikoina valmistuneista sukista.



Steppiä ja Sandnes Mini Palett, koko 38-39, tätä mallia teen myös polvisukkapituudella kunhan ehdin.



Polvisukat Steppiä, koko 38-39



Step pikkusukkia, lasten kokoisia



Lisää pikkuisia vauvakokoja sekalainen seurakunta



Näissä punertavissa olen käyttänyt vanhaa Rondo Bambino -lankaa, koko näissä 24-25



Nämä pikkuruiset Nalle Talvea


Jaahas, pesukone lopettikin jo ohjelman, lähdenkin noukkimaan lapasia kuivumaan. Sitten vielä voisinkin viimeistellä suraavaa lapassatsia konekuntoon.

Huovutettua


Eilen valmistuneita kintaita esittelyssä tällä kertaa, sukkien neulomisen lomassa taitaa lapaspaja työntyä voitolle.



Näissä olen käyttänyt ohutta Pirkkalankaa kaksinkertaisena, koneella neulottua.



Nämä ovat Pirtin kehräämön karstalankaa 140 tex x 2 ihan yksinkertaisena, koneella nämäkin neulottu. Ihanan pehmeät ja käteen mukavasti sujahtavat kintaat. Nuo ylemmät ovat napakammat ja paksummat ja taatusti lämpimät.


Molempien variaatioita, tänään neulottuja, on odottamassa pesukonetta. Olen menossa tulevana lauantaina Konnunsuolle myyjäisiin, jotka pidetään vankilan kupeessa sijaitsevassa Majalassa. Siellä olin myös viime vuonna, tämän vuotiset taitavat olla viimeiset siellä pidettävät myyjäiset, koska vankilakompleksi myytiin hiljattain. Lopettamispäätöshän sai melkoisesti julkisuuttakin aikoinaan. Sinne siis matkaavat lapaset ja muutkin neuleeni, sekä myös lankoja nappasen mukaani. Tänään sain lisää mm. Haukku -koirankarvalankaa Pirtiltä.


Nyt lähden nukkumaan jotta aamulla jaksan jatkaa projektiani.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Lapaset


Lapaskuun lapaset, ensimmäiseni sinne, ovat tässä!



Kaverille kans... kuten toivottiin



N:o 26 Kotka


Eeva Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia.


Samalla mallilla kuin edellisetkin, värit päinvastoin sekä mustan tilalla tummansininen.


Lankakin sitä parasta, Pirtin Kehräämön kampalankaa 90 tex x 3 kaksinkertaisena


puikot 4 bambuiset olivat lähettyvillä aloittaessani nämä


menekki 95 g


Lisäsin kuvat myös tänne lapasblogiin


Näyttää ihan eri mallilta, kun tumma ja vaalea väri ovat vaihtaneet paikkaa



Heippa taasen ja mukavaa viikonloppua sekä kiitos kommenteistanne, aina ne ilahduttavat!!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Lisää sukkia


Tässä seuraava Step -lankainen sukkasatsi, vähän pienempiä kuin edelliset sukat!



Kirjavat sukat vasemmalla 32-33 ja 34-35 sekä pinkkikirjavat 30-31 ja 36 kokoiset. Vaaleat kirjoraitasukat 37



Nämä molemmat tilaussukat ovat 38 kokoiset.


Huomenna olenkin koko päivän Outin Kyläkahvila ja Luotaistuote -kaupassa. Siellä on kyselty mm.polvisukkia ja ihan pikkuisia vauvasukkia. Niitä sitten työstämään parin metrin päähän toisenlaisen koneen ääreen... :) Jos vaikka ehtisin viimeistellä niitä siellä kahvilassa huomenissa. PS. Tänään tilasin taas lisää lankaa Pirtin Kehräämöltä,mm. hahtuvakiekkoja, -lankaa ja karstalankoja. Varastoihin on täydentynyt muitakin lankoja.


Mukavaa tiistai-iltaa! 

maanantai 22. marraskuuta 2010

Sukkainen päivitys


Alkukuussa valmistuneita sukkia pieni kavalkadi kuvien muodossa



Vasemmanpuoleiset raidalliset kokoa 43 ja oikeanpuoleiset 44-45



Koot vasemmalta 40, 43, 44-45, 46-47


Outin Kyläkahvilassa kyseltiin isompia kokoja, joten kone surrasi jo alkukuussa sellaisia.


Lanka sitä tuttua Steppiä. :)


Sitten kyseltiin pienempiä, niitäkin on jo valmiina ja vietykin. Kuvia luvassa myöhemmin. Jos saisin jälleen vähitellen ajan tasalle nämä neule-esittelyt, osahan on jo mennyt kaupaksikin.


Tässähän tätä. Luvassa minulle muutama neuletäyteinen päivä leirikeskuspäivien jälkeen...


 


Mukavaa maanantaita!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Välipalatyö


Minulla on aina tekeillä joku simppeli neule, johon on hyvä tarttua automatkoilla tai vaikkapa kyläillessä. Tämä huivi sai alkunsa työpaikan virkistysmatkalla Tallinnaan tässä hmm... lokakuun alkupuolta se taisi olla. Valmiiksi neuloin saman kuukauden loppupuolella.



Lace Ribbon Scarf


Sandnes Alpakka, väri 3031


addipyöröt 4


menekki 138 g


koko 132 x 20 cm



Tällä samalla mallilla minulla on eräs toinenkin huivi tekeillä, ollut jo toista vuotta. Jostain syystä se ei ole puhutellut minua ja se on jäänyt unohduksiin. Muutaman kerroksen olen sitä kyllä hiljattain neulonut. Lanka on tummaa joten se saattaa myös vaikuttaa, vaatii todella hyvän valaistuksen, että tulee virheetöntä jälkeä... ;D Joka tapauksessa malli on oikein mukavaa, samoin se keskeneräisen huivin tumman vihreä lankakin. Ja oli tämä alpakkainenkin  miellyttävää neulottavaa.


Eilisessä Etelä-Saimaassa (16.11.2010) oli mukava juttu Pirtin Kehräämöstä. Kannattaa käydä vaikka kirjastossa lukemassa.


Jatkan vielä tätä "harharetkeäni" (kun en kotimaisesta villasta neulonut) alpakkalangan merkeissä; vielä yksi kuva huivista jonka vein Outin kyläkahvilaan hypisteltäväksi. Alla olevassa kuvassa väri toistuu melko oikein.



Suomalainen villa on nimittäin todella lämmintä. Keskimmäisen koulukaveri nimittäin kokeili hänen uusia lapasiaan ja kysyi että mistä tämä oli ostanut näin hyvät ja lämpimät lapaset... No tehän tiedätte mistä! :)


 Nyt vielä koneen äärestä toisen koneen ääreen hetkeksi!


Heippa ja hyvää yötä!

lauantai 13. marraskuuta 2010

Lapaset


Nyt on Lapaskuukin jo puolivälissä lähestulkoon. Esittelen tässä kuitenkin lapaset jotka ovat valmistuneet jo Sukkasadon aikaan...



Lanka Pirtin Kehräämön kampalankaa 90 tex x 3 kaksinkertaisena


menekki 98 g


puikot 4 bambuiset, ne jotka ensinnä tarttuivat sormiini


mallikuvio Eeva Haaviston kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia


numero 26 Kotka


Etsin sellaisen kuvion, jota ei ainakaan Ravelryn tiedoissa ole neulottuna



Lapaset ovat jo olleet kovassa käytössä keskimmäisellä, joka uusia lapasia tilaili itselleen.


Lämpimät kiitokseni teille kommenteistanne!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Villatakki


Lokakuussa valmistui myös tilauksesta tehty neule



Lankana tässä Step Classic  1002 ja kirjava Step 134 burgund easy


Kuviona paikallisen (Joutsenon) kansallispuvun esiliinan revinnäiskirjonnasta muokkaamaani kuviota. Sitähän täällä silloin tällöin vilahtelee. :)


Koneella neuloin, kuten varmaan arvaattekin!



Tästä tuli oikein miellyttävän tuntuinen ja ohut takki, jollaiselle minullakin olisi tarvetta... Pitäisi varmaan laittaa tilausta vetämään... ;)


Eipä tässä muuta tällä kertaa! Ajatukseni karkailevat jo tämän iltapäivän 90-vuotisjuhlaan, nimittäin Joutsenon Kirkkokuoro täyttää kunnioitettavat 90 vuotta. Lähdenpä valmistautumaan klo 16 Joutsenon kirkossa alkavaan tilaisuuteen! Tervetuloa!


Heippa!

torstai 4. marraskuuta 2010

Sukkia


Tällaisia sukkia tänään esittelyssä



Step -lankaa koko 40, kirjoneuleiset 38



Lasten sukat koko 26 TeeTee Pallas, seuraavat Steppiä kokoa 36, 37 ja oikealla oleva pari 38-39


Lopuksi vielä äsken viimeistelty pari kokoa 40-41


 


Lähtee takaisin neuleiden ja tilaustöiden pariin... Hei ensi kertaan!!

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Elonmerkkejä...


Tervehdys pitkästä aikaa! Kiitoksia paljon kommenteistanne joita olen käynyt kyllä lukemassa silloin tällöin.


Sukkasadon puolelle jo laitoin esittelyä viimeisten viikkojen tapahtumista neuleiden saralla. Sehän on vain osa siitä neulemäärästä mitä täällä on valmistunut blogin hiljaiselon aikana. Muutenhan täällä elävässä elämässä on rientoja riittänyt, mm. mieheni 50v synttärit vähän yli viikko sitten.


Aloitanpa niistä tossuista!



koko 38


 



vihreät koko 40, siniset 42


 



koko 44


 



koko 46


Nyt on sarjottu 37-46 numeroiset tossut. Lankana näissä kaikissa 7-veljestä ja O(P)I villasukka-lankaa. Puikoilla 3,5 neulottu.


Seuraava kuvapläjäys myöhemmin, nyt kutsuu autoilu.

lauantai 25. syyskuuta 2010

22-leaves shawlette



Olipa mukava ja erilainen projekti! Kiitos hienosta ohjeesta, Lankakomeron Päivi!!



Kannatti odotella tänään puolille päiville huivin kuvaamista. Usva väistyi pikku hiljaa auringon edestä ja pullataikinan kohotessa napsin muutamia kuvia takapihallamme. Olipa lämmintäkin, 16 astetta!




Nyt vasta ehdin koneelle, kun keskimmäisen 17-v synttäreiden valmistelut olivat tämän päivän ohjelmassa. Mutta palataanpa huiviin!


22-Leaves Shawlette Lankakomerossa ja Ravelryssä


Lanka Schoeller+Stahl Wollfrauen


puikot 3,5 KnitProt


menekki 49 g


koko niskasta alaspäin 40 cm ja leveys n. 110 cm



Reunuksen tein virkkaamalla kun muuten lanka ei olisi riittänyt. Muistelin, että minulla olisi ollut sitä lankaa kaksi kerää, mutten löytänyt toista. Seuraavan voisin tehdä värikkäämpänä ja neulotulla reunuksella. Tämä vaalea on tosin monikäyttöinen, lankakin on pehmeää, melkein kuin untuvaa karaistuneelle iholleni. Minua kun nuo villat eivät kutita.


Ravelryssä  ja flickrissä lisää kuvia


Ensin on kuitenkin valmistettavien listallani muita neuleita. Nyt sohvalle hetkeksi neulomaan.


Mukavaa lauantai-iltaa!