perjantai 30. huhtikuuta 2010

Uusi huivi



Tässä kolmas Antennaria (entinen Kissankäpälä) -huivini. Olen nimennyt huivin uudestaan kissankäpäläkasvien latinankielisen nimen mukaan. Ravelrystä tutkiskelin nimihaun mukaan ohjeista ja tätä nimeä sieltä ei ennestään löytynyt, mutta monta englanninkielistä kissankäpälä (Cat's Paw) -mallia löysin. Ei luulisi ainakaan tulevan sekaannuksia.


Valitettavasti sitä ohjetta en ole vieläkään saanut valmiiksi, aina on tullut jotain muuta. Paperille ole kuitenkin merkkejä piirrellyt eli en ole ohjeen kirjoittamista unohtanut kuitenkaan. Kaavion teko vähän teetättää koska kuvioissa silmukoiden määrä vaihtelee, ts. välillä vähenee vaikka reunoissa lisätäänkin silmukoita. Haluan että ohjeesta tulisi helppolukuinen.


Lankana Pirtin kehräämön 90 tex x 3 kampalankaa

väri taas tosi vanhalta kartalta

paino 203 g

koko n. 200 x 90 cm

puikot 4,5 ja 5 KnitPro symhonie wood pyöröt


Uusia ideoitakin on tästä huivista jo puikoilla muotoutumassa.

Nyt on Etelä-Karjalan sytomyssyjä viety jo ensimmäinen erä (99 kpl) Etelä-Karjalan Keskussairaalaan.Todella upea määrä! Eilen neulekahvilan ahkeroitsijat toivat lisää ihania myssyjä. Harmi kun unohdin kameran kotiin! Mutta siellähän ne ovat vielä tallessa, joten aionkin poiketa siellä töiden jälkeen ensi viikolla kameran kera. Kyllä neuleilta vierähti taas liian nopeasti ohitse. Kaksi tuntia on ihan liian lyhyt aika! Tällä kertaa meille esiteltiin mm. neulotun paperikranssin tekoa. Samoin halukkaat saivat ohjeistusta toisaalla kahvipusseista tehtävän korin teossa.

Mahdottoman suuri onni potkaisi minua Katjun arvonnassa! Ensi viikolla postilaatikkoon tupsahtaakin minulle ihquensimmäinen Wollmeise -vyyhti palkintona. IIIKS!!! :D

Kotisimaa on juotu ja paistamani munkit jo osaksi syötykin. Kohta on grillausten vuoro, minä vaan bloggaan ja mies hoitaa sapuskat, ihan itse tehtyä. Kutsu kävikin jo pöytään!

ILOISTA VAPPUA KAIKILLE!

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Kuulumisia


Ekologista puuvillaa tupsahti viime viikolla paketillinen. Näitä en ole muistanut vilauttaakaan vielä. Otin muutaman kuvan ennen Kyläkahvilan hyllyyn siirtämistä. Mukavan tuntuista lankaa, taitaisi sopia hyvin lasten neuleisiin ja mikäpä ettei tiskirätteihinkin, niitä en olekaan vielä malttanut neuloa yhtään.



Schachenmayr nomotta Cotton Eco (yksiväriset) ja Eco Color


Oma aikani onkin vierähtänyt alkuviikon Outin Kyläkahvila ja Luontaistuotekaupassa. Monipuolista tämä meikäläisen elämä! Olen myynyt mm. kahvia, teetä, leivonnaisia, luontaistuotteita, lahjatavaroita, neuleita, villaa, kalastuslupia...


Ensi viikolla työnkuva muuttuu leirikeskuksen kokoaikaiseksi keittiötyöntekijäksi, se työ jatkuukin sitten syksyyn asti jolloin on taas aikaa ehkä lomallekin keittiötyön vähentyessä koskemaan lähinnä viikonloppuja. Neulomisen toimenkuva jatkuu tietenkin taukoamatta (hitaammalla vaihteella) kesälläkin.


Neulomaan en kyllä näiden parin päivän aikana  juuri ole ehtinyt, kotonakaan. Jotain on kuitenkin irronnut puikoiltani  juuri äsken, eli huivi, jota pikku taukojen aikana ehdin kahvilassakin tikutella. Mutta lisää siitä myöhemmin. Nyt uniaika kutsuu!


Kiitokset teille saamistani huivikommenteista!

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Gail


Tämä huivi se sai odotella pitkään myttynä työhuoneen lankakasojen päällä. Ravelryn tiedoista tarkistin valmistumisajankohdan, eli 10. helmikuuta.



Gail, rav.link.


 


Lanka Pirtin kehräämön 90 tex x 3 kampalankaa, sitä lempparia jälleen


väri vanhaa varastoani, ei löydy nykyiseltä kartalta, värjätty vaalean harmaaseen lankaan


puikoilla 4,5


menekki 235 g


koko n. 180 x 100 cm



Tämäkin huivi sai seurakseen kuvaan yhden esineen, Mexikossa valmistetun pöllön, jonka äitini toi minulle matkatuliaisena kesällä 1970 Ameriikan reissultaan, Enkelten kaupungissa käydessään. Muistaakseni tämä on ostettu Mexikon puolelta Tijuanan kaupungista.



Leivinuunin päältä nappasin pöllön huivin kaveriksi kuviin ja väritkin vielä sattuivat hyvin sointumaan keskenään.



Siinä se nyt tuijottaa suurilla silmillään!

Sytomyssy no 6


Tämä kuutonen sekä aiemmin valmistuneet lähtivätkin jo eilen eteenpäin.



Kuvanottohetkellä pari päivää sitten näkyi ruskea nurmikko, mutta tänä aamuna tuo piha oli taas valkea! Kevät keikkuen tulevi... Onneksi tämäaamuinen valkea peite on jo kadonnut.


Lankana tässä Novita Tennessee, vanhaa vuosimallia, väri 213. Jouduin ottamaan raitalangaksi valkoisen Tennesseen ja kun keltainen loppui jatkoin samanvärisellä Kotiväellä kaksinkertaisena.



puikot 3,5 ja 3


mallihan on siis Lace Trim Chemo Cap


sivustolta löytyy muutama muukin kiva pipomalli


Vaihdoin pitsin jälkeen pienempään pyöröön kun tuntui tulevan reilumman puoleinen. Lopputulos oli kuitenkin hiukan nafti omaan päähäni eli ehkä olisin saanut sopivan jatkamalla sittenkin 3,5 puikoilla koko myssyn. Mutta enhän tätä itselleni tehnytkään! :) Joten koolla ei ole merkitystä.


lankaa kului 62 g


koko n. 56-57



Olipa mukava rupattelutuokio Eijan kanssa Outin Kyläkahvilassa eilen kun hän poikkesi hakemaan myssyjä.



Sinivuokkojakin on avautunut viime kuvaamiskerrasta lisää monin paikoin, tässä siis sama yksilö jonka kuvasin lähes pari viikkoa sitten.  Leskenlehtiä on myös putkahdellut näkyville pihallamme. Kevään ja kesän tuloa on niin mieluista seurata. Kangasvuokkopaikoillekin olisi kiva jo lähteä kameran kanssa.


Yksi huivi oli yön pingoittumassa olohuoneessa, tänään voisin ottaa kuvia siitä.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Sytomyssy no 4 ja 5


Tahtini näiden neulomisessa ei päätä huimaa, tällä kertaa sentään kaksi myssyä olen saanut valmiiksi asti. Varapääni vaan on lapsen pään kokoinen joten pipot menevät väkisinkin hiukan silmille. :)



Tässä käytin lankana Novitan Jasmin -lankaa


puikot 3,5 ja resorissa 3


silmukoita 102


vähän väljempi kuin edelliset eli ehkä 58


paino 55 g



Malli muunneltu Tähdellinen, eli vain päälaessa pitsinen tähtikuvio, muuten sileää ja resoria. Aloitin heti silmukoiden luomisen jälkeen kuvion, eli en neulonut ensimmäistä kerrosta sileää neuletta 6 silmukalla. Näin vältin kärjen muodostumisen.


Samoin tämä seuraava alkoi Tähdellisen mallilla mutta muuntui jo heti alkuunsa erilaiseksi.



Tässä taas neuloin sen sileän kerroksen ennen kuvion aloittamista, mutta neuloin langankierrot seuraavalla kerroksella kiertäen. Menetelmä varmaan vielä korosti tuota kärkeä koska päälaki kiristyi kiertäen lisätyillä silmukoilla.Kärki jääkin hauskasti törröttämään päälaella!


Tämäkin pipo muotoutui neulomisen aikana. Kuvioksi nappasin Lace & Eyelet Stitches 250 to knit -kirjasta (Erika Knight) kuvion sivulta 178 Fish Scale Lace Panel kuvion. Malli muistuttaa Monkey -sukkien kuviolta, mutta tarkempi tutkiskelu osoittaa hiukan eroavaisuuksia kuitenkin. Aluksi kyllä kuvittelin sen olevan ihan sama kuvio. Periaatteessa onkin.



Lanka Novita Luxus Cotton


menekki yksi kerä


puikot 3 ja 3,5


koko n. 58 tämäkin,


silmukoita 102


Nyt jos teillä lähiseudun tekijöillä on jo valmiita myssyjä, käykääpä viemässä niitä Outin kyläkahvilaan. Eija on tulossa ensi torstaina käymään kahvilassa ja voisi ottaa valmiit myssyt jo mukaansa.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Sytomyssy no 3


Tässä taas yksi, neulottu ja vähän virkkauksella somistettu.



Malli Tähdellinen


lanka Novita Luxus Cotton vihreä koko kerä 50g


valkoinen ja keltainen Tennessee, sekä hiukan lilaa Kotiväkeä


puikot 3 Addipyöröt magicloop käytössä


virkkuukoukku 2,5


koko taas omaan päähäni sopiva



Kukkasen idean löysin Lesley Stanfieldin kirjasta Anna kaikkien kukkien kukkia, reunuskuvio tästä Dropsin ohjeesta



Muokkasin tuon reunuksen virkkaamalla, alkuperäisen i-cordin sijaan. Ensin kyllä neuloin tuon ohjeen mukaisen reunuksen mutta siitä tuli hiukan liian kireä ja suunnitelmat muuttuivat matkan varrella sitten tällaisiksi. Reunusta voi pitää myös näin kokonaan ylös käännettynä, tai sitten vain osaksi.


Tänään keskiviikkona 14.4 Suomi express TV2 19.20 muistakaahan katsoa asiaa sytomyssyistä, haastateltavina Seijasisko ja Matleena, koko keräystapahtuman alullepanijat.


Etelä-Karjalallakin on oma nappi ollut jo käytössä



Seuraavaksi pari kuvaa eilen saapuneesta Toikan lankapaketista



Merino Lux (isommat kartiot), Toika Tencel lime ja valkea pieni rulla


Tilasin lankaa ystävälleni ja tulihan sitä sitten vähän itsellekin :) Kuvassa enää omat lankani. Molemmat langat sopisivat huiveiksi, eivät kutita, varsinkaan tuo Tencel, Merino Luxista voisi neuloa koneella jonkun takin tai puseron, joskus ;)



Tilauksen mukana sain Loimien lomassa -lehden. Kansikuvan tilkkumatosta tuli mieleen lapsuudenkotini kynnysmatot. Kaikki mahdolliset pienen pienet tilkutkin käytettiin hyödyksi.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Sytomyssy no 2


Pari uutta myssyä valmistui tässä viime päivien kuluessa. Toisen näistä otin omaan käyttöön, kun en ole omistanut kevätpipoa aikaisemmin.



Malli Kevät 2009 Novita -lehdestä, no 23


lanka  Novita Samos


puikot 3,5 ja 4 Addi pyöröt, magicloop käytössä,


löytyy myös Ullasta suomeksi


koot 57-58


menekki pun. 69 g ja vihreä 65 g


Samalla mallilla kuin tuo ensimmäinen, pieniä lisäsäätöjä vain tein. Juu, siis vihreän omin itselleni. :) Seuraavaksi vaihtuukin jo malli ja materiaali, välineet pysyvät vastaavina. Näitä neulottuja tuntuu valmistuvan vähemmän, joten paikkaan vähän sitä lokosta. Saatanpa tekaista muutaman koneellakin ohemmista langoista. Langat eivät kyllä lopu kesken...


Keväisten pihatöiden aikakin lähenee uhkaavasti. Tosin lunta vielä löytyy nurmikkoalueilta, seinänvierukset ovat jo paljastuneet lumesta, ja ensimmäiset sinivuokotkin ovat auenneet. Ensimmäiset väripilkut ruskeanharmaalta pihalta!



Hepatica nobilis (ent. Anemone hepatica)



Kiitos tunnuksesta, jonka sain Huopatossuselta.




Saa napata mukaansa! 

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Sytomyssy no 1


Nyt on kampanja korkattu täälläkin!


Kaivelin eilen kotona lankahyllyni Novitan Samos -osaa. Olin luvannut pidentää kummitytölleni neulomaani jakkua, ja etsin samaista lankaa ja löysinkin sitä vielä. Lanka riitti juuri ja juuri sopivasti.


Kuvaa ne tullut ottaneeksi jatketusta työstä, mutta alkuperäisen, vuoden 2006 joulukuussa otetun laitan tähän näytille. Hihoihin virkkasin 4 lisäkuviota ja helmaan taisi tulla pari kolme (vähänkös tuo muisti pätkii...)



Jakun ohje löytyy kesän 2006 novitasta, malli no 45


Samaisesta hyllystä pompahteli muitakin keriä, mm. tätä turkoosikirjavaa



Sytomyssy no 1


Malli Kevät 2009 Novita -lehdestä, no 23


puikot 3,5 ja 4


langanmenekki 64 g


koko naisen n. 57-58


Tästä tuli vähän pienempi, eli omaan päähäni sopiva, kuin ohjeessa ollut miehen koko. Käsialani on napakampaa, joten pituuteen neuloin 5 krs lisää ennen kavennuksia. Tällaisen voisin neuloa itsellenikin, eri värisenä tosin.


Kuopuksen synttärijuhlat on juhlittu, niin se pääsiäinenkin pompsahti nopsaan samalla ohi. Ja sitten loppuviikosta onkin työrupeama tulossa.


Niin ja Ullan Mantelisukkien kaaviokin on nyt korjattu, kiitos toimitukselle!

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Hyvää pääsiäistä


Tällä kertaa toivottelen



Iloista Pääsiäistä kaikille!


Nyt lähden suunnittelemaan synttärileipomuksia ja ostoslistaa niille! Aion kyllä neuloakin näin lankalauantain kunniaksi