perjantai 31. joulukuuta 2010

Uuden vuoden toivotukset


Niin se tämäkin vuosi on vaihtumassa uuteen. Kiitos kaikille tästä kuluneesta vuodesta!



Tässä kuvassa näkee miten vuosi 2007 vaihtui uuteen melko vähälumisissa tunnelmissa takapihallamme. Grillipaikkakin on saanut katoksen ja multakasakin tasoitettu kuvan ottamisen jälkeisinä vuosina.


Taisivatten nämä olla viimeiset raketit jotka tuolloin ammuimme. Tänäkään vuonna emme ole ostaneet edes tähtisadetikkuja.


Oikein onnellista uutta vuotta kaikille täällä kävijöille!


- anne -

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Vuosi lähenee loppuaan


Joulun aika meni rauhaisasti ja perinteisesti. Kiitos toivotuksistanne! :D


Minä rentouduin jouluna käsin neulomisen merkeissä, koko joulunalusaikahan meni koneneuleiden parissa. Viimeisimmät koneneuleet valmistuivat suoraan pukinkonttiin aatonaattona. Niistä en muistanut ottaa kuvia, mutta kuvitelkaa tähän yhdet vaaleanpunaiset kintaat 5-vuotiaan kokoa, yhdet sinisen ja vihertävän harmaat kintaat ja yhdet Steplankaiset sinisävyiset sukat 10 vuotiaalle.


Päivää aiemmin valmistuivat nämä



kintaat, mustat kuopukselle, siniset kummilapselle, keskimmäiset matkasivat kauppaan



nämä menivät myös kummilapsille, lankana käytin Novitan Wool keriä hyllystäni


koot 26-27 ja 36-67



Tällä hetkellä neulon Sandnes Alfasta muhkeaa villatakkia, tämäkin ihanan rentoa puikottelua. Tämä takakappale on jo kainaloissa asti, hihoja neulottu kerälliset kumpiakin. Etukappaleita lykin juuri menemään, toiset kerät menossa. Eiköhän tämä viikonloppuna viimeistään valmistu, napitkin kävin jo tänään ostamassa. Takin jälkeen puikoille hyppää punaista Gjestal Maijaa jota sitten tilasinkin kaiken kaikkiaan 16 eri väriä hyllyyni ihan siis myytäväksikin. Kahvilan hyllyihin päätyvät vielä lähipäivinä.


 


Neuleen pariin taidan palailla tästä...


 

perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulurauhaa


On aika hiljentyä Joulun viettoon.



Oikein Rauhallista ja Tunnelmallista Joulua kaikille!


 


Anne

lauantai 11. joulukuuta 2010

Linnoituksen joulumarkkinat


Kohta täyteen lastatun auton nokka kurvaa kohti Linnoitusta. 



Sekä lapasia, sukkia ja lankaakin tietty! :)

torstai 9. joulukuuta 2010

Neuletakki


Esittelenpä tähän väliin yhden takin, ettei nyt ihan lapasteluksi mene... (vaikka niitähän minä tällä hetkellä valmistankin) :D



Tämä on valmistunut jo noin kuukausi sitten tilaustyönä. (Varavartaloakin olen jo kauan suunnitellut hankkia, olisi kauniimman näköistä esitellä näitä vaatteita...)


Lanka Novitan Luxus Alpaca


Ohje Novita Talvi 2009, malli 56


koko S


menekkiä en muista tarkalleen, n. 400g


Napit asiakas lupasi hankkia saatuaan takin.


Tyttärenikin haluaisi samanlaisen...



Hihat ja resoriosuudet neuloin koneella, loput käsin puikoilla, kuten myös kaulusresorin.


Kuvassa näkyvän soljen alkuperäinen kappale on löytynyt Joutsenon Haukilahdesta v. 1958. Nykyistä solkea valmistaa Kalevalakoru.


Kiitos ihanista lapaskommenteistanne! :D Tämä lähtee jatkamaan niiden tekoa!


Heippa!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Lapasia


Pesukone pyörittää tällä hetkellä jälleen lapasia. Tässä tulee kuvia



Vasemmalla kahdet Pirkkalankaiset ja oikeanpuoleiset Pirtin Kehräämön lankaa


 



Pirkkaa


 



Miesten kokoa, Pirkkalankaa


 


Tänä aamuna kuvasin sisällä, kuvan laatu sen mukaista



oikeanpuoleiset uutta Lappi väriä



Näitä on nyt koneessa tulossa lisää... Päivänvalossa saanen huomenna sitten uusia kuvia


Konnunsuolla oli oikein mukava tunnelma tänään. Oli myös erittäin kiva huomata, että lapaset varsinkin kiinnostivat! Seuraavaksi viikon päästä lähden Linnoitukseen, perinteiseen tapaan.

torstai 2. joulukuuta 2010

Valmistuneita


Pesukoneen vielä surratessa onkin hetki aikaa laitella kuvia viime aikoina valmistuneista sukista.



Steppiä ja Sandnes Mini Palett, koko 38-39, tätä mallia teen myös polvisukkapituudella kunhan ehdin.



Polvisukat Steppiä, koko 38-39



Step pikkusukkia, lasten kokoisia



Lisää pikkuisia vauvakokoja sekalainen seurakunta



Näissä punertavissa olen käyttänyt vanhaa Rondo Bambino -lankaa, koko näissä 24-25



Nämä pikkuruiset Nalle Talvea


Jaahas, pesukone lopettikin jo ohjelman, lähdenkin noukkimaan lapasia kuivumaan. Sitten vielä voisinkin viimeistellä suraavaa lapassatsia konekuntoon.

Huovutettua


Eilen valmistuneita kintaita esittelyssä tällä kertaa, sukkien neulomisen lomassa taitaa lapaspaja työntyä voitolle.



Näissä olen käyttänyt ohutta Pirkkalankaa kaksinkertaisena, koneella neulottua.



Nämä ovat Pirtin kehräämön karstalankaa 140 tex x 2 ihan yksinkertaisena, koneella nämäkin neulottu. Ihanan pehmeät ja käteen mukavasti sujahtavat kintaat. Nuo ylemmät ovat napakammat ja paksummat ja taatusti lämpimät.


Molempien variaatioita, tänään neulottuja, on odottamassa pesukonetta. Olen menossa tulevana lauantaina Konnunsuolle myyjäisiin, jotka pidetään vankilan kupeessa sijaitsevassa Majalassa. Siellä olin myös viime vuonna, tämän vuotiset taitavat olla viimeiset siellä pidettävät myyjäiset, koska vankilakompleksi myytiin hiljattain. Lopettamispäätöshän sai melkoisesti julkisuuttakin aikoinaan. Sinne siis matkaavat lapaset ja muutkin neuleeni, sekä myös lankoja nappasen mukaani. Tänään sain lisää mm. Haukku -koirankarvalankaa Pirtiltä.


Nyt lähden nukkumaan jotta aamulla jaksan jatkaa projektiani.