sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kiitospaketti


Perjantaina sain paketin kiitokseksi VTT:n puhelinhaastattelusta johon osallistuin joulun alla. Kuva kertoo Novitan lähettämän paketin sisällön, joka oli oikeastaan yllätys.



Tai tiesinhän minä, että lankaa ainakin tuleman pitää :D. Kauniin tyttömäiset langat sainkin, uutuusväreissä. Puikkojakaan ei koskaan ole liikaa. Kaikista iloisin yllätys oli ET-lehden tumppuliite ja tupsuntekokone. Nyt vain tumppuja ja tupsuja tekemään. Suunnitelmissa on myös ehtiä käymään tumppurekkaan tutustumassa 8. helmikuuta Lappeenrannassa.


Kovasti tekisi mieli lapasia neulomaan, mutta muita juttuja on kovasti meneillään. Kuopuksen kintaat tosin parsin äsken, peukut olivat kuluneet puhki. Huomenna olenkin taasen puodissa. Huivilankoja on tupsahdellut lisää ja alkuviikosta odottelen vielä yhtä kuormaa saapuvaksi.


Ulkona on kaunis pakkaskeli, kävin ottamassa muutamia kuviakin takapihalta. Tässä yksi otos. Mukavaa sunnuntaita kaikille!



 



Ylempi kuva ladattu vuodatuksen galleriasta ja alempi linkitetty Flickristä...


 


 

perjantai 20. tammikuuta 2012

Lasten tunika


Koko alkuvuosi on ollut kiireistä aikaa täällä, etten ole juuri täälläkään malttanut edes piipahdella! Esittelenpä nyt viimeisimmän neuletyön, joka on jo matkannut eteenpäin.


Vaikka paljon neulon koneella on mukavaa tarttua myös välillä puikkoihin. Nyt on valitettavasti tyytyminen sisällä otettuihin kuviin.


Tämän tunikan ohje oli alunperin Sandnes Alfalle. Koska siitä langasta ei löytynyt tarpeeksi pinkkiä sävyä, valikoitui Sandnes Smartin (100 % konepestävää villaa) laajasta värikartasta vadelmanpunainen sävy, höysteenä ripaus Sandnes Funnyä pinkkinä



Ohje tai pikemminkin vain malli



Sandnes Mix 0809 Barn -vihkosesta,


muokattuna Smart -langalle 


koko n. 122 cm


puikot 3 ja 3,5


ai niin, neuloinhan minä helman resorin kuitenkin koneella


menekki Smart: 300 g ja Funny: n. ehkä 20-30 grammaa



Tämä kuva on otettu ilman salamaa


Niin, paljon on tapahtunut alkuvuonna! Perheessä on vietetty paritkin synttärit ja blogikin on taivaltanut jo 5 vuoden ikään. Kohtahan lähestytään jo esikouluikää! Kaikenlaista muutakin säätöä, työtä ja lankakauppaa. Eipä ole ollut vapaa-ajan ongelmia! Maanantaina saapuu muuten Katian lankoja lisää puotiin!


Heippa ja hyvää yötä!


perjantai 6. tammikuuta 2012

Neulekahvilat tammikuussa


Kiitokset uuden vuoden toivotuksistanne!


Uusi vuosi onkin pärähtänyt jo täyteen vauhtiin, tai ainakin viimeistään ensi viikolla kun vuoden ensimmäinen neulekahvila kokoontuu. Tällä kertaa poikkeuksellisesti keskiviikkona 11.1.2012 samaan kellonaikaan eli klo 18-20, tervetuloa! Seuraava kokoontuminen onkin tuttuun tapaan kuukauden viimeisenä torstaina, 26.tammikuuta.


Huivilankojakin on saapunut puotiin, Ondas, Triana ja Triana Lux, sekä uusista muutama väri Rociota ja Rondaa. Kaikkia tilattuja värejä en vielä saanut, niitä odotellaan viikolla 3 saapuvaksi. Kuorma ontelokudettakin purettiin viikolla puodin sohvalle ! Jäi siihen pieni istumapaikka vielä...


Laitan tähän yhden sukkakuvan, lankana Regian Garden Effects



Nyt ehdin vielä huivin neulontaan ennen leirikeskukseen lähtöä!


Hyvää Loppiaista!