Sitä varmaan moni äiti miettii, niin pienten lasten kotiäiti kuin isojenkin lasten. Isojen lasten äidit ovat jo enemmän töissä kuin kotiäiteinä, varmaankin. Kun reilu vuosi sitten jäin työttömäksi, useat varmaan ajattelivat että siivelläeläjäksi heittäydyin. Itse kuitenkin kieltäydyin ajattelemasta asiaa noin. Perheeni tukemana tein päätökseni. Enkä ole katunut! Onhan tässä ennenkin kukkaronnyörejä kiristelty. Eivätkä nuo lapset enää kauan tässä kotipesässä viivy. Lainassa vain ovat. Muutama vuosi ja tytär jo varmaan lähtee opiskelemaan, ehkä jo kauemmas kotoa. Ja aikaa tarvitsee murrosikäinenkin, vaikkeivät aina "tunnusta" sitä. Ja harrastukset vaativat kuljetusta, vaikka välllä kimppakuljetuset toimivatkin. Huono siinä ratin takana on neuloa. Joskus jään neuleen kanssa kuopuksen soittotunnin ajaksi odottelemaan soittoluokan ulkopuolelle.
Vaikka murrosikäinen osaa jo paljon tehdä itsekin, meillä perheen koko on sellainen, ettei tiskivuorotkaan oikein toimi. Kone täyttyy yleensä jo vajaassa päivässä joten odottele siinä sitten tiskipöydällä suurenevan röykkiön kanssa, kunnes vuorolainen saapuu koulusta ja harrastuksesta tekemään työvuoronsa. Olemme sopineet että omat huoneensa pitävät järjestyksessä, äidin ja isän avustamisista ei sitten valiteta, hehheh. Ainaista vaatimistahan tämä kasvatustyö on. Mutta pois en vaihtaisi. Välillä heidän kanssa voi ihan jo syvällisemminkin keskustella, ne tuokiot ovat todella ihania.
Kotiäitinä olin kahdeksan vuotta tyttäreni syntymästä lähtien. Kuopus täytti 4v kun olin jo työelämään palannut. Silloin tuntui että vielä sain paljon aikaiseksikin ja aikaa oli enemmän ompelulle ja muulle käsityölle kuin nyt. Vaikka luulin asian olevan juuri päinvastoin. Mitä enemmän lapset kasvavat sitä enemmän jäisi hoivalta aikaa itselle. Mutta koulun alkaessa autetaan läksyissä, harrastuksia tulee enemmän. Niissä olemme pyrkineet vähän rajoittamaankin, kohtuus kaikessa. Mutta urheilussa emme ole rajoituksia tarvinneet. Niin kauan kuin koulunkäynti sujuu hyvin niin jalkapallo saa jatkua harrastuksena. Mieheni toimii kakkosvalmentajana kuopuksen joukkueessa. Varsinkin meidän pojat hyppivät kyllä seinille (lue: ovat enemmän toistensa kimpussa) jos päivän liikunta-annos jää vähiin. Huomaanhan sen jo itsessäni, vaikken mikään himoliikkuja ole koskaan ollutkaan. Hyötyliikkuja sen sijaan.
No, olipas pitkä vuodatus tänään. Yleensä tähän koneen ääreen istuutuessani ajatukset karkaavat jonnekin muualle ja tekstini ovatkin jääneet melko selkokielisen lyhyiksi.Ja se aika, kun työt odottavat! Päiväkirjan kirjoittamisesta on kulunut melkoinen tovi, joten vähän opetteluahan tämä on. Nyt lähden työaikalain määräämälle kahvitauolle:D
Tässä kuitenkin vielä yksi neulekuva viime vuoden lopulta. Serkun pojalle joululahjaksi. Koneneule. Olenko "petturi" kun neulon koneellakin? Onko teitä muita koneneulojia vai olenko "katoavaa kansanperinnettä"?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti