Postipoika eikun -tyttö (näin lumitöitä pihalla tehdessäni ennen töihin lähtöä) ajeli autolla postilaatikollemme ja toi tällaisen ihanan paketin:
Rellanan lankoja olenkin ajatellut ostaa ja kokeilla, mutta nyt pääsinkin jo hypistelemään. Tästä langasta voisinkin tehdä Jaywalkerit, nämä ovat aivan minun väriseni langat.
Kiitos Eva, hyvin olet osannut valita. Suklaata piti myös maistaa ennen töihin menoa ja tyhjät kuoret ovat kuvassa jäljellä, mihin lie sisältö kadonnut... Lohtulankaa ja lohtusuklaata syy selviää seuraavassa tositapahtumassa:
Sitten vähän muuta tänä päivänä tapahtunutta: Pakko purkaa vähän tännekin.
Ei voi koskaan tietää (aamulla), mitä tulevaisuus(iltapäivä) tuo tullessaan. Rauhallinen työmatkani keskeytyi tänään vähän yllättävällä tavalla. Työtoverin kanssa kuljemme kimppakyydillä aina kun se on mahdollista työvuorojen puitteissa.
Tänään työkaverin auto lähti yllättäen polanteisella tiellä heittelehtimään. Tie oli erittäin liukas ja syviä uria paikoitellen. Siinä sitten siksakkia tien laidasta toiseen, vauhtia ei onneksi ollut paljon. Yhtäkkiä huomasimme olevamme tien penkalla suurien puiden keskellä. Ainekset olisivat olleet suurempaakin onnettomuuteen jos esim vastaan olisi tullut auto... tai vauhtia ollut reilusti. Tai olisimme törmänneet petäjään!!! Nopeutta oli onneksi vain noin 40-50 km tunnissa (ehkä) onnettomuuden sattuessa, mistään ralliajosta ei todellakaan ollut kyse!
Hetken autossa oli aivan hiljaista
ja sitten kumpikin kysyi yhtäaikaa vointia toiselta. Onneksi varjelusta oli mukana. Auto pysähtyi niin pehmeästi risukkoiselle penkalle (puita edessä ja sivuilla) ettei mikään, edes niska, nytkähtänyt. Kaikki tapahtui niin nopeasti etten ehtinyt oikein edes (paljoa) pelästyä.Tai vähän kyllä ehdin miettiä että onko tämä viimeinen matka.... Kai auton hiljainen nopeus jo rauhoitti... jotenkin kai tajusi ettei... tai en tiedä... jos siinä auto olisi tullut vastaan kuinka sitä olisi sitten käynyt.... Hui!!!!
Eräs miesautoilija oli juuri ennen onnettomuutta ajanut meitä vastaan ja näki kai taustapeilistä mitä tapahtui. Hän palasi takaisin tarkastamaan tilannetta ja vei meidät sitten työpaikallemme. Olin juuri ehtinyt kännykällä ilmoittaa, että saavumme hiukan myöhässä...
Loppu hyvin kaikki hyvin. Peltiä voi oikoa ja auton korjata, sen voi korvata. Meitä ei.....
Töissä oli kyllä loppupäivän vähän hervoton olo. Mies tuli illalla hakemaan meidät kotiin, varoittelin erittäin liukkaasta kelistä. Nyt kai pitäisi lähteä nukkumaan jos saan unen päästä kiinni. Neulominen rauhoittaisi vaan ei sekään oikein sujunut kuitenkaan. Koittakaa saada selvä tästä sekavasta tekstistä nyt ei oikolukija pysty työskentelemään järkevästi!
Kyllä minua vielä tarvitaan täällä maan päällä. Kiitos Taivaan Isä!
Kiitos Eva, hyvin olet osannut valita. Suklaata piti myös maistaa ennen töihin menoa ja tyhjät kuoret ovat kuvassa jäljellä, mihin lie sisältö kadonnut... Lohtulankaa ja lohtusuklaata syy selviää seuraavassa tositapahtumassa:
Sitten vähän muuta tänä päivänä tapahtunutta: Pakko purkaa vähän tännekin.
Ei voi koskaan tietää (aamulla), mitä tulevaisuus(iltapäivä) tuo tullessaan. Rauhallinen työmatkani keskeytyi tänään vähän yllättävällä tavalla. Työtoverin kanssa kuljemme kimppakyydillä aina kun se on mahdollista työvuorojen puitteissa.
Tänään työkaverin auto lähti yllättäen polanteisella tiellä heittelehtimään. Tie oli erittäin liukas ja syviä uria paikoitellen. Siinä sitten siksakkia tien laidasta toiseen, vauhtia ei onneksi ollut paljon. Yhtäkkiä huomasimme olevamme tien penkalla suurien puiden keskellä. Ainekset olisivat olleet suurempaakin onnettomuuteen jos esim vastaan olisi tullut auto... tai vauhtia ollut reilusti. Tai olisimme törmänneet petäjään!!! Nopeutta oli onneksi vain noin 40-50 km tunnissa (ehkä) onnettomuuden sattuessa, mistään ralliajosta ei todellakaan ollut kyse!
Hetken autossa oli aivan hiljaista
ja sitten kumpikin kysyi yhtäaikaa vointia toiselta. Onneksi varjelusta oli mukana. Auto pysähtyi niin pehmeästi risukkoiselle penkalle (puita edessä ja sivuilla) ettei mikään, edes niska, nytkähtänyt. Kaikki tapahtui niin nopeasti etten ehtinyt oikein edes (paljoa) pelästyä.Tai vähän kyllä ehdin miettiä että onko tämä viimeinen matka.... Kai auton hiljainen nopeus jo rauhoitti... jotenkin kai tajusi ettei... tai en tiedä... jos siinä auto olisi tullut vastaan kuinka sitä olisi sitten käynyt.... Hui!!!!
Eräs miesautoilija oli juuri ennen onnettomuutta ajanut meitä vastaan ja näki kai taustapeilistä mitä tapahtui. Hän palasi takaisin tarkastamaan tilannetta ja vei meidät sitten työpaikallemme. Olin juuri ehtinyt kännykällä ilmoittaa, että saavumme hiukan myöhässä...
Loppu hyvin kaikki hyvin. Peltiä voi oikoa ja auton korjata, sen voi korvata. Meitä ei.....
Töissä oli kyllä loppupäivän vähän hervoton olo. Mies tuli illalla hakemaan meidät kotiin, varoittelin erittäin liukkaasta kelistä. Nyt kai pitäisi lähteä nukkumaan jos saan unen päästä kiinni. Neulominen rauhoittaisi vaan ei sekään oikein sujunut kuitenkaan. Koittakaa saada selvä tästä sekavasta tekstistä nyt ei oikolukija pysty työskentelemään järkevästi!
Kyllä minua vielä tarvitaan täällä maan päällä. Kiitos Taivaan Isä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti