maanantai 28. tammikuuta 2008

UUTTA JA VANHAA



Päivän tärkein ensin! Neulojan taivas:

Posti toi tänään paketin hobboksilta. Melkein unohdin sämpylät uuniin kun selailin kirjaa tuoreeltaan. Lehdet ostin kaupoilta tänään. Oikea herkkupäivä tänään! Miehenikin innostui myös selaamaan kirjaa (oikeasti: nappasi kirjan kädestäni kesken päiväkahvinsa!!!), kun kerroin hänelle, että tällaista laatua on saatu blogimaailmassa aikaiseksi. Josko Toivo toteutuisi, kun en vieläkään ole saanut hänen toivettaan uudesta villapaidasta toteutettua. Mainioita ohjeita kirja pullollaan!

Vanhaa tässä postauksessa on palmikkoneule tänään otetussa kuvassa. Puseron olen neulonut pari vuotta sitten koneella Pirtin kampalangasta. Tämä on lempipuseroni näin talvisin. On vaan jäänyt kuvaamatta ajallaan.


Kuva  muuttui suttuiseksi tänne siirrettäessä, mutta flickrin kuvissa on parempi. Puseron olen itse suunnitellut. Alla olevassa kuvassa näkyy kaula-aukon viimeistely hiukan paremmin, käytin rapuvirkkausta siinä.

no ei se kyllä rapuvirkkuu erotu kuitenkaan.
Baskeri on paranneltu versio siitä harmaasta.
Menekki 95 g, koneneule tämäkin.
Mietin vain mitä päälaelle laittaisin, kun en tupsua halua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti