perjantai 2. helmikuuta 2007

NOPEA TOIMITUS



Mukava yllätys odotti postissa. Vihreästä vyyhdistä tilaamani langat ja sormikaspuikot saapuivat tosi nopeasti. Kuvasta puuttuvat äitini liivilangat, sitä lilasävyistä.



Nämä langat piristivät päiväni! Laitan määrät tähän muistiin loppukuun saldoa varten: OnLine Linie 400g, Supersocke 300g.

Aamu alkoi vähemmän iloisesti. Kuopus ilmoitti vasta aamupalapöydässä klo 7.00, että heillä onkin liikunnassa hiihtoa. Sukset olivat tähän aamuun asti vielä vintillä, samoin monot. No, auto kiireesti lämmitykseen (normaalisti kulkevat pyörillä kouluun) ja vintille etsimään ja valitsemaan sopivat vaihtoehdot alas sovitusta varten. Normaalitalvenahan ne on jo haettu ajoissa. Nyt ei kukaan ollut kaivannut niitä vielä. Into häviää vissiin iän myötä. Koulustakaan ei enää  jaella isommille koululaisille postia koteihin. Hyvähän se on opetella itse hoitamaan se viesti kotia. Välillä ne laputkin löytyvät vähän myöhässä repun pohjalta.:) No eipä se nyt niin kauhea juttu ollut tuo aamuinen. Jäi kuitenkin aamutee kesken.

Muistinkin aamun piristyksen. 13v kertoi lähtevänsä vähän aikaisemmin tänä aamuna että ehtii käydä ENSIN koulussa! Kysyin, että mihin sitä SITTEN ollaan menossa? Selvisi että liikuntatunneille luistelemaan urheilukentän kaukaloon ja luistimet ovat koulun lokerossa.

Yhden kerroksen olen ehtinyt tänään lapasta neuloa. Päivällä hain samalla reissulla postista paketin ja avasimme sen äidilläni ja sitten jo olikin aika hakea kuopus koulusta.

Muuten tämä päivä onkin sujunut pyykkäämisen merkeissä. Illalla jätän murheeni avantoon. Kuopuksen kanssa käymme.

Hauskaa perjantaita ja viikonlopun alkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti